Iloa ja surua - onnikin läsnä....
Sunnuntaipäivän aikana hakeuduin toistuvasti synnytyspesääni. Makoilin siellä yksikseni, kehräilin välillä. Toisinaan Helmi saapui seuralaiseksi, ajatteli varmaan ryhtyvänsä synnytykseni tukihenkilöksi. Sunnuntai-iltana makoilin mieluiten mamman vieressä sohvalla ja kehrätä hyristelin - oli jotenkin vähän outo olo. Yön nukuin jo pentuhuoneessa, yritin piiloutua kirjahyllyn uumeniin. Maanantai aamuna mamma oli vähän epäileväisen näköinen töihin lähtiessään ja vannotti talon nuorta miestä ilmoittelemaan mitä päivän aikana puuhastelen. Piilot kovasti houkittivat - kirjahylly, hiekkalaatikko. Viimeisimmän piilopaikan kuultuaan mamma päätti kilauttaa kasvattajalleni, joka lähti ajelemaan saman tien tännepäin ja mamma lopetti työpäivänsä ennenaikojaan. Siihen ne molemmat sitten tupsahtivat meikäläistä syynäämään, leikkelivät mahakarvojani, nostelivat häntääni, silittelivät, rauhoittelivat - ja minä kehräsin... oli 6.5.2013.
Tuntui aika epämiellyttävän kipeältä ja se tila vaan paheni - häntä kuulemma näkyi ja molemmat takajalat - sitten jo kirosin äänekkäästi, hyvä etten purrut kiinni pitävää mammaani. Kasvattaja-mummini auttoi ensimmäisen pentuni maailmaan. Pian jo sainkin putsailla pentusta ja katkaista napanuoran. Mutta olipa pentu pieni - 73g vain. Nopeasti perään syntyi vielä pienempi toinen pentuni - 55g ja pentuvesi oli vihertävää. Olin itse aika toiveikas, kun oma olo helpotti ja sain pennut hoivattavaksi ja putsattavaksi. Nisillekin pennut autettiin. Ihmettelin, miksi mamma ja mummi niin huolestuneina katselevat aarteitani ja päivittelevät pienuutta. Tiineyteni kesti 62-64 vuorokautta, mutta pennut olivat kuulemma päiviin nähden ihan liian pieniä, laihojakin. Mamma auttoi minua pentusten hoitamisessa läpi yön, nosteli nisille syömään ja tarkasteli pentusten vointia. Tiistai aamuna molempien vointi oli kuitenkin heikentynyt, minulta ei maitoa herunut - maito oli tiukasti pakkautuneena nisiini.
Mamma aloitti pentusten letkuruokinnan, oli hyvin epätoivoinen - minäkin aloin huolestua. Päivän mittaan aavistelin ettei pienempi pennuistani taida selvitä ja keskityin hoitamaan isompaa pentusta. Illalla eläinlääkärillä totesin olleeni oikeassa. Boksistani katselin, kun eläinlääkäritäti nukutti pienimmäiseni tarinan enkeliksi- mammalla kyyneleet valuivat poskille - minä olin äärettömän surullinen.
Sain itse monen montaa lääkettä, jotta pakkaanunut maito saataisiin nisistä pois ilman pahempia tulehduksia, sain kipulääkettäkin. Ilokseni isompi pennuistani oli virkeä, eikä tarvinnut mitään lisähoitoja - mamman letkuruokinta oli tuottanut hyvän tuloksen.
Keskiviikkona olin jo itsekin paremmassa kunnossa, kipu oli poissa, nisät olivat pehmenemässä ja pentuseni yritti virkeänä imeä maitoa nisillä. Ei sitä paljon herunnut - lisämaitoa oli tarpeen antaa edelleen. Olin kuitenkin jo helpottunut, iloinenkin. Hoivasin poikaani hellästi, pesin ja putsasin ja pidin lämpimänä vieressäni. Pojan painokin alkoi nousta hitaasti, mutta varmasti.
Helatorstain iltana pentuni oli jo saavuttanut 3vrk iän ja painoa oli kertynyt 89g. Nisältä maitoa herui ja lisämaidon määrää mamma pääsi vähentämään. Maidoneritys alkoi kuitenkin uudelleen hiipua ja viikonlopulla alkoikin sitten uusi lääke, jolla maidoneritystä pyrittiin lisäämään. Ja se tepsi - oma maitoni alkoi riittää pojalleni eikä lisämaitoa enää tarvinnut antaa lauantai-illan jälkeen. Onneksi!
Vihdoinkin saatoin nauttia äitiyden onnesta. Poika kokeili tassujensa huojuvaa voimaa, ryömi pesässä vikkelän virkeästi paikasta toiseen.
Rakkaudella hoivailin, syöttelin, nukuin pentu kainalossa, kehräsin pennulle - uskalsin jo olla toiveikkaan onnellinen poikani selviämisestä! Lauantaina 5vrk iässä 100g.
Imetyksen lomassa nautiskelin itsekin syötävää. Suureksi harmikseni mamma kuitenkin edelleen tunkee aamuin illoin pari pilleriä kitaani ja reilusti vettä päälle. En kuulemma juo itse tarpeeksi.
Sunnuntaina 6 päivän ikäisenä poika painoikin jo aamulla 110g ja illalla 117g. Yhdessä mamman kanssa hurrattiin. Koskaan ei selvinne varmuudella syytä sille, miksi pentuni olivat syntyessään niin pieniä. Lisää pentuja ei minulle kuulemma koskaan enää tule, joten keskityn täysillä ainokaiseni hoitamiseen - hän on Tarinan Onni <3
Mamma on luvannut viedä Tarinan Enkelin mökille kissojen hautausmaalle Miskun, Tytin, Santun viereen ja laittaa merkiksi pienen kiven.
RIP Haaveeni Tarinan Enkeli 6.5-7.5.2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti