Tunnelmallista Joulua ja Onnen Hetkiä vuodelle 2014

Toivottaa Saaga & Onni, Helmi, Iivari sekä paimensukuiset alamaiset

Hulinaa huisketta, vilinää vilskettä pienten tassujen....

On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen

on korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten...

 Olisihan se pitänyt aavistaa tuossa lokakuun puolen välin jälkeen, kun taloon saapui yksi paimensukuinen alamainen lisää, että kohta niitä vilisee monikertaisesti pitkin ja poikin ympäri taloa. No minähän olen viisastunut vuosien varrella ja osaan kyllä valita paikkani oikein. Mutta Helmiina nyt ei tietenkään muistanut pentulauman edesottamuksia. Onni-poikani ja Iivari eivät edes osanneet aavistaa, kun eivät vilistäviä naskalihampaita ole aiemmin nähneet.

 Siellähän tuo kolmikko pentuhuoneen aidan takana uteliaana kuunteli marsujen tuhinaa ja unihaukahduksia. Katselivat ensiaskeleitaan ottavia Lumottuja pentuja ja yrittivät päästä selville mitä ne oikeasti ovat. Viisas Musta makoili aidan takana yhtä innokkaana. Minua ei tuo juttu nyt oikein enää jaksanut kiinnostaa. Kyllähän minä tiesin, että sieltä ne aikanaan aidan takaa rynnistävät.... siis Lumotut paimensukuiset pennut.

 Puolin ja toisin taisivat toisiaan ihmetellä ja pohdiskella; "mikä tuo mahtaa olla?"

Iivari toki rohkeana poika otti tassutuntumaa pehmeää turkkiin ja tupsautti samalla huojuvilla tassuilla seisomistasapainoa haeskelleen pennun kumoon.

 Pitihän sen höpsön niitä käydä leikittämässä aidan raosta...

 Kunnes koitti se päivä, kun aita avautui pennuille. Sieltä ne rynnistivät ja kokeilivat hetimiten Iivarin koiranlukutaitoa - leikitäänkö, esitti yksi tytöistä. Iivari raukka ei tilannetta oikein ymmärtänyt ja pohti pitäisikö paeta.

Käännähdys ympäri ja hetkessä Iivari saikin uusia Lumottuja ystäviä luokseen.

 Onni-poikani ei kuunnellut äidillisiä neuvojani, vaan päätti myös tehdä lähempää tuttavuutta Lumottujen kanssa.  Häntä pystyssä, reippaalla itsetunnolla varustettuna Onni kulki pentulauman ohi, kunnes yksi tyttö ihastui....

 Ja koirakissapainiksihan se meni. Onneksi mamma päätti lopettaa painileikin heti alkuunsa ja pelasti Onni-poikani naskalihampaiden puraisuilta.

 Helmi puolestaan juoksutti pentuja edestakaisin eteinen-keittiö-kirjasto-pentuhuone väliä. Perässä juoksenteli milloin kukakin pennuista. Tässä sitten tehdään lähempää tuttavuutta Lumotun Hetken kanssa. Vähää aiemmin Helmi puski ja hellyyspuraisi Lumottua Myrskyä korvalehdestä - kuuluipa sen jälkeen aikamoinen huuto, kun pentu ilmoitti kokeneensa suuren vääryyden. Olikohan hellyyspuraisun voima jotenkin ylimitoitettu, pohdiskelin.

 Viisas Musta saa kyllä kunnioitusta osakseen niin Lumotuilta kuin Lumottujen Okta-emonkin taholta.

 Lumottujen ulkoiluhetketkin ovat vartioituja. Ulkona on ollut ajoittain ihan kippakkaa pakkaskeliä, tuulta ja tuiskua. Päivät ovat talven pimeimpiä. Lumotut ovat kuitenkin pihalla lyhyitä hetkiä tassutelleet, tutkiskellet, kaivellet, pureskellet lehtiä, oksia, risuja.... Mutta norjalaiset vartijakissat ovat aina paikallaan - Onni-poika...

 ... ja Helmi vartiointipuuhissa.

Toden totta, jos vauhti Lumotuilla on tätä luokkaa, niin kyllähän nuo tosiaan ekstravartijoita tarvitsevatkin - ihan lentoon suunnittelevat lähtevänsä. Meillä kasvatetaankin näköjään lentäviä lappalaisia! Olen kuullut, että meillä on kasvatettu myös huutavia lappalaisia, omituisia lappalaisia ja jos vaikka mitä lappalaisia - kyllä mamma on taitava. Niin tosiaan näistä Lumotuistahan yksi oli uimari lappalainen, joka sitten taianomaisesti neljä viikkoa täytettyään päätti ottaa tassut pyllyn alle ja lähteä kävelemään. Se oli ihan huikean Lumottu Hetki. Olin nimittäin katsellut pennun räpistelyä ja mamman tassujumppausta aika huolestuneena. Tiedän, että kissanpennuillakin voi olla lattarinta ja ne voivat jopa menehtyä siihen. Mutta meidän tyttösellä oli elämänhalu kohdillaan - sinnikkyys palkittiin.

Nereaneidon Lumottu Hetki & Lumottu Sointu

Nereaneidon Lumottu Tuuli & Lumottu Myrsky

 Mamma on keksinyt kivan nimiteeman pennuille.Virallisia nimiä mamma mietti Lumotuille viikkojen ja päivien kiitäessä eteenpäin. Lumottuja he ovat - se oli alusta alkaen selvää - ovathan he Eidalun Lumouksen, Oktan aarteita. Oktan ponnistaessa pentuset syksyisen pimeään iltaan, ulkona puhalsi kova tuuli ja myrsky, ilmassa väreili talven sointuja ja hetki oli lumottu - näin mamma tarinoi ja nimesi pennut.

Tyttöset Nereaneidon Lumottu Hetki, N. Lumottu Tuuli ja N. Lumottu Sointu. Ja ainokainen poika itseoikekeutetusti Nereaneidon Lumottu Myrsky.

Lumottu Hetki on aivan mielttömän kaunis paimensukuinen alamainen. Mamma on samaa mieltä. Se on mammalle juuri erityisen rakas, onhan se meidän pieni ihmeemme, joka selvisi. Lumottu Hetki on myös kiintynyt mammaan kaikkein eniten. Katselen ikkunasta, kun se pihalla kipittää hurjaa vauhtia aina mamman luokse kutsuttaessa, käy hakemassa hellyysrapsutuksia ja sitten palaa tutkimusretkelleen. Lumottu Hetki myös tietää, että se on erityinen Okta-mammalle. He lähtevät täältä yhdessä ensi viikolla kohti Vantaata. Mamma on todella huojentuneen iloinen, kun tietää pikkuisen pääsevän takuuvarmasti hyvään kotiin. Tiedän miltä mammasta ja Oktasta tuntuu - olenhan käynyt ihmeellisen selviytymistarinan itsekin läpi Onni-poikani kanssa- yhdessä mamman kanssa. 

 Tämä kaunis, vilkas, pilke silmäkulmainen neitokainen on sitten kuulemma Nereaneidon Lumottu Sointu, "Aida". Hän on Nereaneidon sijoitustyttönen, joka aikanaan mikäli Soinnut soivat suotuisasti tulee hoitamaan omia aarteitaan pentukotiisa. Hänet siis tapaan aikanaan uudelleen. Ai niin pitääkin muistaa tämä pentu opettaa jo valmiiksi tavoille - miten meitä paimensukuisten alamaisten kuuluu kunnioittaa.

Onni-poikani valmistautuu Jouluun. Kynttilälyhdyt on tarkistettu, maistettu, tassuteltu. Onni-poika on pikkutonttu ilman kulkusten kilinää. Nimittäinen eilen mamma käytti Onnin toimepiteessä. Onni oli reipas kissa ja hyvin on operaatiosta toipunut. Nyt sitten täytyy vaan vahtia ettei liikakiloja ala kertyä kuten meikäläiselle - olen vieläkin vähän "liian paksu perhoseksi"- mallia.

 Joulu tulee, kyntteliköt on jo ikkunoilla. Kynttilälyhdyt ovat ilmestyneet pöydälle. Hyasintit tuoksuvat. Mitenköhän joulukuusen käy tänä vuonna - ihan jo hirvittää. Onni on nimittäin sellainen kiipijäpoika, että latvatähteä ei taideta ainakaan tarvita. Jospa mamma jättäisi kuusen suosiolla pihalle!

Hupsis tupsis huppeli rupsis, ne piirissä pyörivät, puppeli jupsis....

Helmi - Onnea 2-vuotiaalle!

 Helmi viettää tänään synttäreitä!

Oikein lämpöiset Onnentoivotukset, pusutukset, kyhnytykset, rapsutukset Päivänsakarillemme.

Ja Päivänsankari ottaa onnittelut vastaan tyylillä - rennosti.

Onnea myös kaikille muille Nenukan Ruusuille!

Onni-poikani 6kk

Puoli vuotta sitten...

 Syntyi pieni poika 73g - sitkeä taistelija - joka päätti selvitä. Hän - Haaveeni Tarinan Onni - on nyt reipas, utelias, vauhdikas kiipeilijä. Ihan ikäisensä kokoiseksi kasvanut - meidän yhteinen Onni.

Liian paksu perhoseksi...

Kun ruoka alkoi maittaa..

 Nyt ette sitten kyllä naura! Mamma on koko ikäni valittanut, kun syön niin huonosti, olen nirso ja liian laiha ja ja.. No nyt se sitten valittaa, että syön liikaa, herkuttelen pentusapuskalla, nukun mukamas raksukipon vieressä ja syön nukkuessanikin. Höpöpö, sanon minä.

 Tosin täytyy kyllä rehellisesti myöntää, että tässä yhtenä päivänä eteisen peilin ohi tassutellesani pelästyin suorastaan sitä Karvisen näköiseksi muuttunutta ruskeatäplikästä valkoisella norskia, joka tuijotti minua.  Sitten tajusin, että katselen pulskaa itseäni. Pakko uskoa, että mamma taitaa olla oikeassa - ruoka maittaa nyt liian hyvin. Sen todisti puntarikin - olen aina painanut n 4.2kg ja nyt vaaka näytti error - se ei siis punnitse yli 5kg möhkäleitä, kuulemma.

 Kiipeilypuut tutisevat aika hurjasti, kun kiipeilen pedilleni; on ollut välillä hieman vaikeuksia päästä ylimmälle tasolle. Tästä voin kyllä ihan syyttää mammaa - mitäs leikkautti minut! Kastraattikissat lihovat helposti, kun ruoka maittaa liian hyvin. Nyt on ruokani vaihdettu kastraattikissan ruokaan, pitäisi painon ruveta tiettävästi pysymään kuosissa. Olen yrittänyt kyllä huomautella, että myös turkkini on loistavan paksussa kunnossa, joten näytän senkin vuoksi tuhdilta.

Muhkean turkin lisäksi, minulla on aivan mahtavat tassukarvat!


"Liian paksu perhoseksi" ei varmaan pärjäisi näyttelyssä kuten talomme pari muuta kissamaisuutta pärjäsi tässä muutama viikko sitten.
Mamma keräili tavarat ja tällä kertaa myös pari boksia oli eteisessä aamulla odottelemassa sisältöään.. Hieman säikähdin ettei mamma vaan suunnittele minun ottamista matkaan. Onneksi toiseen boksiin sujahti IIvari ja toiseen työnnettiin Helmi. He lähtivät mamman kanssa Kirkkonummelle näyttelyyn.

 Iivari on kuulemma rento kaveri näyttelyssä. Se makoilee näyttelyhäkissä pitkin pituuttaan, välillä koisailee selläänkin. Tuomarin pöydällä se leikki kynän ja sulan kanssa ja esitteli hienoa häntäänsä. Tuloksena olikin jälleen EX1 ja vierailu tuomarin paras valinnassa - jonka kuulemma nyt voitti  joku kippurakorvainen kissa. Iivarin sisko oli myös EX1 ja Iivarin veli putsasikin koko pöydän ja voitti paneelin - VAU! Mukana oli ollut myös Iivarin Daniel-isä, joka olikin sitten pentujensa tulosten perusteella päivän paras siitosuros. Minähän olen siis melkein sukua julkkikselle.

 Helmiä kuulemma jänskätti ja mammaakin jänskätti miten Helmi käyttäytyy. Takajalkatärinästä huolimatta Helmi oli käyttäytynyt hienosti. Helmi sai kivan arvostelun ja luonnekin mainittiin hyväksi. Helmi oli EX1 ja sai SERTIN! Hienoa sisko - no okei puolisisko. Sinussahan on ainesta, mutta kannattaa muistaa, että minulla on kaksi sertiä. Voisi olla enemmänkin, mutta ne mies/pentujutut aiheuttivat aikaan näyttelytauon minulle. Ehkä mamma joskus vie minut vielä näytelmään.

 Joka tapauksessa päivän saldo oli erinomainen ja se vain parani, kun näytelmäväki saapui kotiin. Iivarin isän omistaja oli nimittäin antanut Iivarille ihanan lelun, jonka minä toki laumanjohtajakissana omin heti itselleni - arvojärjestys pitää muistaa! Kuten kuvasta näkyy ainoastaan Onni-poikani sai kanssani hypistellä sitä.

 Omin lelun niin perusteellisesti, että makoilin muutaman päivän ajan lelu tassuni alla.

 Meillä muuten omii muutkin.....

Helmi yritti omia minun Onni-poikani itselleen. Kurisi ja hellitteli, pesi ja puunasi, kutsui luokseen ja nukkui Onni kainalossaan. Vähän katselin moista touhua altakulmain. Onneksi Helmi totesi, että ompas pennun hoito työlästä ja luovutti. Toisaalta en minäkään enää Onnia ole pentuna hoivannut - ei ole enää tullut mahakarvoihini kehräämään. Onni-poika täyttää ihan pian 6kk - iso poika jo. Painoakin on kertynyt 3.4kg - minun pikkuiselleni.

 Helmillä on hieno kaulus..

 Ja onhan Helmi nätti muutenkin - välillä kyllä annan sille kyytiä. Niinhän sisarusten kuuluu välillä olla jutuista eri mieltä ja minä kyllä annan sitten huutia, kun ottaa aivoon...

 Onni- poika on varsinainen marakatti. Oikein kiipeilijän sukua ja loikkamestari. Meillä ei kukaan muu loiki sellaisia loikkia kuin Onni-poikani. Olen ihan järkyttyneenä välillä katsellut pojan menoa. Vauhti-iässä.

 Toki Onni osaa myös paikallaan söpöstelyn taidon - tupsukorva.

 Ja tuo nukkuma-asento - välillä takajalat sammakkoasennossa suoraan takse. Ihan kuin yksi paimensukuisista - niin se oli se kiva Adja, joka makoili samalla lailla. Mammaakin hymyilyttää.

Pääsääntöisesti vauhdin hurmasta meillä nauttivat pojat - siis kissapojat - Onni ja Iivari
Ne juoksevat ihan hullun lailla talon päästä toiseen, ylös ja alas, sohvan yli, pöydän päältä, kiipeilypuuhun ja loikalla alas, senkin päälle, sängylle, laittialle .... ihan hengästyttää pelkkä katselukin. Ja välissä tietenkin painimatsit! Todellista poikaenergiaa.

 Onhan ne joskus ihan rauhallisestikin ja pesevät toistensa turkkia - tosin samalla voi puraista vaikka korvasta.

 Iivari yrittää joskus häiritä minunkin päiväunia. Ei meinaa mokoma uskoa, että minä en leiki pojanviikareiden kanssa. Muutama kerta on täytynyt sanoa oikein kova sana, että uskoo.

 Meillä leikitään myös vesileikkejä. Lähinnä Iivari leikkii. Se oikein mulaa vesialtaassa ja vesi loiskuu lammikoiksi pöydälle ja lattialle - vesikissan sukua.

Meillä pojat osaa toki istua myös kauniisti katsekontaktissa - ovat ottaneet mallia paimensukuisilta alamaisiltamme.

 Toki kissa on kuitenkin aina kissa.... nautiskellen....

 ja nautiskellen...

"Jos et heti onnistu, on aika ottaa toiset nokoset"

Ei ole todellista....

Hurjaa hurinaa...

 Olen toipunut vihdoinkin leikkauksestani hyvin. Jouduin olemaan Onnista erossa yli kaksi viikkoa. Mamma oli aivan varma, että äidilliset edesottamukset erojakson aikana osin häipyvät. Väärässä oli. Yhtenä iltana mamma havahtui sohvalla istuessaa hurjaan hurinaan - Onni hurisi äänekkäästi ja minä säestin. Mamma ponkaisi katsomaan ja löysi meidät kiipeilypuun alapediltä. Onni oli kaivautuneena mahakarvoihini, hurisi ja leipoi. Minä pesin antaumuksella poikaani ja hurisin. Vähän kyllä nolotti, kun mamma kaivoi kameran esiin....

 Onni jäi tyytyväisenä makoilemaan pedille ja jatkamaan iltapesujaan - minä hipsin toisaalle.

 Samaisella viikolla täällä pestiin vähän vielä perusteellisemminkin kissoja tai siis Iivari-poika. Olipahan uitettu katti sen jälkeen. Mammalla oli hieman vaikeuksia pesupuuhissa, koska oikea käsi oli muutamaa päivää aiemmin irtisanonut osan toiminnoista. Iivari oli kuitenkin saatava tassuiltaan valkoiseksi, koska näyttely oli tulossa. Mamma manaili, että jäiköhän sitä shampootakin turkkiin, kun oli niin hankala huuhdella. Hoitoainetta ei saanut laitettua. Kuivaili pyyhkeen sisässä vetistä kollia ja puhisi käsiongelmaansa. No tassut näyttivät pesun jälkeen valkoisilta!

 Lauantai aamuna Iivarin tassut olivatkin sitten jo taas paikoin likaiset. Mamma niitä puhdisteli vielä viime hetkellä ennen näyttelyyn lähtöä. Voi pojat, totesin ja jatkoin aamu-uniani.
Iivari oli jälleen esiintynyt hyvin kauniisti, vaikka mamma ei kätensä vuoksi itse saanutkaan Iivaria esiteltyä. Iivari suhtautui kuitenkin tyynesti ihan vieraidenkin käsittelyyn. Ja onneksi Iivarin oma kasvattaja ehti myös auttamaan. Lopputuloksena nuorten 6-10kk ikäryhmässä hieno arvostelu ja EX1. Iivari pääsi myös tuomarin parhaan valintaan. Voitokkaampi oli valkoinen maine coon -tyttö tällä kerralla.

 Onni-pojan kanssa me nautiskelimme aurinkoisesta lauantaista kotosalla - Helmin ja paimensukuisten alamaisten kera. Olikin muuten aika paljon rauhallisempaa, kun Iivari oli poissa.

 Sunnuntaina alkoikin sitten muunlaiset hötkyilyt. Mamma kasaili meidän ruokia eri laatikoihin kaappiin, laitteli kuivaraksumiksit valmiiksi. Antoi ohjeita isännälle ja teroitti, että Onni pitää saada syömään. No nyt nousi meikäläisen korvatkin pystyyn ja kuuntelin tarkasti. Edellisen kerran, kun mamma sanoi olevansa pari päivää poissa, se venyi melkein viikoksi, kun siellä Edinburghissa satoi lunta eikä lentokoneet toimineet. Onneksi mamma ei ollut nyt lähdössä lentokoneella mihinkään. Vaan tuohon lähemmäs Tampereen Tays-hotelliin laitattamaaan "legopaloja" kaularankaansa. "Kyllä ihmiset on outoja", pohdiskelin. Legopaloja olen nähnyt yläkerran laatikossa talon poikien jäljiltä. Mitä varten niitä kaularankaan pitää sovitella, se ei pienen kissan päähän mahdu.

 Joten päätin jatkaa kaiken varalta Onnin "ruokintaa", jos vaikka mamman käynti venähtäisi jälleen kerran sovitusta parista päivästä.

 Mamma kotiutui onneksi kuten oli kertonutkin. Oikea käsi oli toimivampi kotiutumisen jälkeen, kaulalla oli haava ja niskaa sitten pitää kuulemma varoa. Mamma ei voi siivota, ei pestä ikkunoita, ei ajaa autoa pariin viikkoon, ei ulkoiluttaa paimensukuisia alamaisia ei, ei, ei... mutta saa hoitaaa meitä!
Toimenpide oli siis onnistunut ja nyt pitää vaan "legopalojen" antaa parantua kaularangassa hyvin. Aha - no mitään en oikein jutusta ymmärtänyt. Tärkeintä on, että mamma tuli pian takaisin, eikä Onni kehittänyt syömättömyys ongelmaa ja mamma saa meitä hoidella. Kehrään tyytyväisenä!

 Tyylinäytteemme Onni 4kk1vko5pv ikäisenä ja 2545g painavana - ja minä Saaga

 Laitetaampas vielä pari uutista noista paimensukuisista.

Viisas Musta on täyttämässä 17.9 eli ensi tiistaina 9-vuotta! Moni on tästä kuvasta todennutkin, että viisautta on katseessa ja harmauttakin ilmaantunut. Olen ihan samaa mieltä.

 No yhtenä päivä pihaan ilmestyi Raiku-poika 6kk, joka juoksi ihan hulluna pihaa ympäri. Välillä oli kaikki tassut ilmassa - hymyillen katselin menoa makkarin ikkunalaudalla.

 Niehku-ystäväni ja Nukkavieru tietenkin naismaiseen tapaan höplöttivät poikaa oikein kunnolla!

 mutta Pehmo-Nalleamme ei moinen meno hetkauttanut...

 Onni-poikani <3 ja minä - hellyydellä, rakkaudella.....