Elämässäni on taas tapahtunut - ihan huikeita juttuja!
Ensimmäinen tunnustus :)
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
:) Olen saanut ihan ensimmäisen tunnustuksen - minä Saaga norjalainen metsäkissa-kuningatar - omalle blogilleni saagamaisia tarinoita. Tunnustuksen antoi oma rakas Päivi-mummini, siis kasvattajani, Nenukan kissalasta
Kiitos Päivi! Olen aivan otettu ja iloinen! Hyristelen kehräyskiitokseni sinulle, kunhan taas tulet käymään meitä katsomassa - siis minua ja Helmiä!
Vähän mietityttää minne tämän tunnustuksen seuraavaksi antaisin, monella blogilla kuulemma sellainen jo on.
Sittenpä keksin idean, kun tuolta pentuhuoneesta kuului tuota unituhinaa. Adjahan on meillä hoivaamassa paimensukuis-pentuettaan, joka syntyi alkuviikosta. Tunnustus lähtee meiltä eteenpäin Adjan omalle Annalle, joka kirjoittaa blogia Onnenkantamat. Blogissa on aivan huikean kauniita kuvia Adjasta ja tyttärestään Tiidasta sekä välillä luonnonkaudeudestakin. Kuvat ovat sekä Annan että miehensä Tommin ottamia.
No on täällä taas muutakin ihan huikeeta sattunut ja tapahtunut....
Lauantaiaamuna mamma lähti aikaisin aamulla ajelemaan kohti Espoota. Pohdiskelin, että mitähän se siellä mahtaa tehdä. Katselin rakennelmia, jotka aiemminkin ilmestyivät yhteen talomme oviaukoista siinä vaiheessa, kun joku paimensukuisista aikoo synnyttää .... sitten keksin! Adja asuu Espoossa ja Adjahan vietti meillä heinäkuun alkupuolella Peikon kanssa lemmenlomaa - siis mamma lähti hakemaan Adjan.
Olin arvannut oikein - Adjahan se sieltä saapui ja kylläpä oli taas oikein jättiläishylkeen kokoinen. Arvuuttelin mielessäni kuinkahan monta paimensukuista alamaista sieltä nyt mahtaisi syntyä. Kävin moikkaamassa Adjan ja sekin suhtautui minuun nyt ihan vanhana kaverina! Adjallahan on hieman huonoja kokemuksia meistä kissoista - ei toki minusta - mutta toisista kissoista.
Helmi ja Adja tapasivat jo kesällä, toisin vähän väärällä hetkellä. Adja oli juuri ruokailemassa, kun Helmin piti työntää nenänsä myös ruokakuppiin - se oli kyllä vähän turhan rohkea veto. Helmi tyrmistyi täysin, kun Adja murahti. No nyt ne näyttivät olevan myös oikein hyvia kavereita. Helmi kävi puskemassakin Adjaa. No näyttihän Adja vähän nololta - kissa puskee - mutta sieti tilanteen arvokkaasti tulevana mamma-koirana.
Toki paimensukuiset alamaisenikin kävivät tervehdyskäynnillä pentuhuoneen aidan takana. Vastaanotto oli kuitenkin hiukka verran äänekkäämpi, jäätävämpi, torjuvampi - varsinkin Niehku-ystäväni sai todeta ettei ole todellakaan tervetullut kurkistelija. Nukkavieru pelästyi ja pissata lirautti lattialle, kun Adja ilmoitti, että häivy kakara. Pehmo-Nalle pysyikin viisasti poissa.
Viisas musta sai käydä kuulostelemassa, mitä Adja-tyttärelle kuuluu. Pitkän aikaa kumpikin makoili rauhallisina paikoillaan - tosin aidan eri puolilla.
Loppu sakki sitten häipyikin pihalle porhaltamaan.....
Helmi askarteli omia juttujaan- siis avali laatikoita ja kaapin ovia. Minunkin täytyi oikein mennä paikalle. Onneksi tuossa uunin luukussa on lapsilukko. Tosin täytyihän Helmin kokeilla onko se myös kissanpitävä.
Sitten aloinkin suunnitella strategiaa, millä välttyisin "lentämästä" taas kerran makuuhuoneeseen, kun pentujen syntymähetki koittaa. Jälleen kerran hyvät suunnitelmani menivät uusiksi. sunnuntaina alkoi nimittäin piiiiitkän kesätauon jälkeen tassujani vipattaa - levoton mieli sai minut kuljeksimaan ympäri taloa ja unohdin kokonaan tulevan tapahtuman. No en kylläkään joutunut makkariin oven taakse, mutta ei nyt ollut oikein fiiliksiä yrittää tunkeutua pentuhuoneeseen, toisin kuin eräällä....
Tiistaina aamuyön hämärissä alkoi tapahtua. Adjan ja Peikon pentuset putkahtivat yksi kerrallaan maailmaan päivän alkaessa valjeta. Mustia pötkylöitä ilmestyi viisi - 3 tyttöä ja 2 poikaa. Helmi yritti ihan joka aidan rakosesta tunkeutua tapahtumapaikalle, mutta..... ei löytynyt riittävän suurta rakoa. Melkeinpä raukka jäi jumiin... Mutta ehti kuin ehtikin nähdä pieniä mustia pöytkylöitä Adjan vierellä pentulaatikossa ennenkuin mamma hätisteli kauemmaksi. Minäkin kuljeskelin viereisessä huoneessa, mutta tassut vipatti, kurisutti ja minulla oli pojat mielessä - taas meni h-hetki ohi.
"Kyllä minä vielä täältä tulen, mahdun, mahdun, ihan varmasti mahdun tästä rakosesta....."
Helmi päätyi sohvalle makoilemaan..
Minä lepäilin kurinoitteni välissä raapimistynnyrini päällä- pojaaaat...poooojaaaat!
Ja syntyiväthän ne ilman minun apuani. Adja taisi homman jo vanhalla rutiinilla. Parissa tunnissa viisikko oli putkahtanut esiin - Nereaneidon Onnen Unet.
Minä sitten päädyin taas hoivaamaan Helmiä - kun ei minulle vieläkään ole niitä omia pentusia siunaantunut *huoh*
