Minä olen aina nukkunut hyvin ja sikeästi. Olen koisaillut paimensukuisten kera läpi yön ja makoisien unien jälkeen venytellyt aamuisin hereille samaan aikaan kuin talon väki. No myönnettäköön, että öisin siirtyilin makuupaikasta toiseen siis lähinnä sängyllä - riipuen siitä mikä kohta nyt sattui vapaana olemaan. Nimittäin myös Viisas Musta ja Pehmo Nalle valloittivat osuutensa sängystä. Ehdin jo naukaista riemusta, kun Helmi tuli ja koiruudet patistettiin ulos makuuhuoneesta muualle nukkumaan: ajattelin, että nytpä meillä onkin tilaa kerrakseen nukkua.
Eipä käynyt pieneen mieleenkään, että tuo pikkuriiviö onkin oikea yöeläin! Helmi aloitti melko nopeasti aamuyön naukuilusession ja herätti meidät kaikki. No Pehmo Nalle kuvitteli sen käskynä avata makuuhuoneen ovi - kissat ulos, koirat sisään - nakuiluna. Joten yönä ja muutamana aina vain aikaisemmin päivän alkaessa valjeta Helmi aloitti naukuilun, Nalle avasi oven ja koirat ryntäsi sängylle ja ja ja .... minun oli pakko lähteä Helmin perään katsomaan. Eihän sitä hupsua nyt yksin viitsinyt laittaa riekkumaan. Hyvästi rauhaisat yöt!
Tämä akvaarion päällä jatkuvasti riekkuva olento on saanut meillä siis yöelämän aivan uusiin ulottuvuuksiin. Mamma totesi jälleen kerran, kuinka fiksu ja viisas kissa minä olen - siis ihan suorastaan koiramainen. Ja nyt meillä on sitten kuulemma aito kissa talossa - kovaääninen sellainen vielä kaiken lisäksi. Olen pohtinut, että ottaako tuo mamman lausahdus kohteliaisuutena vai ei.
Mutta päivisin sitten otan menetetyt yöuneni takaisin ja nukun omassa korissani pehmeän karvan päällä oikein sikeästi - ellei pikkiriiviö jälleen käy häiritsemässä. Helmi on onneksi uskonut, että sillä ei ole koriini mitään asiaa - ei ainakaan nukkumaan. Ja nykyään saan aika hyvin muutenkin siinä rauhassa makoilla. Kori on aivan ihana. Se on kuulemma tosi vanha ja siinä on ennen minua joskus muinaisina aikoina nukkunut mamman Santtu-kissa. Mutta siitä on siis kamalan kauan, kori vain kaivettiin nyt esiin jokin aika sitten. Vähän tuo edeltäjäni on korin reunaan hampaitaan terotellut, muttei se haittaa...
Mamma vielä sijoitti korini ihanasti niin, että aurinko pääsee siihen lämmittämään ja näen ikkunasta ulos. Voin välillä vähän raotella silmiäni ja katsella ulkomaailman menoa.
Sattuipa tässä muutakin, joka myös häiritsi rauhaisia yöuniani. Kuten pari kuukautta sitten kertoilin, oli minulla tassujen vipatuspäivät ja luonani vieraili komea kollipoika. Onnistuin jälleen kerran uskottelemaan itselleni ja muille, että olen vihdoinkin tiineenä. Tehostin uskomusta vielä sillä, että söin hyvin ja nostin painoni uusiin lukemiin - no hyvin hämäys onnistuikin. Kunnes ne maagiset 7 viikkoa tassujen vipatuspäivistä oli kulunut. - En ollutkaan tiineenä!
Vipatukset alkoivat ja vietin jälleen mukavia hetkiä yläkerran huoneistossa yhdessä komean sulhaseni kanssa - eikähän siinä nyt aina niin nukuttua tullut - ja taas meillä, Nenukan kissalassa ja sulhaseni kotona peukutetaan ja toivotaan...
Tassujen vipatuspäivinä olin myös aiempaa kiukkuisempi ja purin sitä sitten niin Helmiin kuin Niehku-ystäväänikin. Molemmat saivat osakseen murinaa, sihinää ja tassun nostoa. Vieläkin välillä murisuttaa. No nyt se kyllä taitaa johtua siitä, että tuo pikkuriiviökin aloitti tassujen vipatuksensa. Nuorena aloitti, kun on vasta 5.5 kk ikäinen - täällä se kuitenkin mennä mouruaa nyt yötä päivää. Hermot menee! - sillä on niin kamalan kova ääni! Onneksi kuulin mamman kertovan, että Helmikin pääsee nautiskelemaan perjantainameja, kuten minäkin aikoinaan. Eipähän silloin sitten vipatuttanut.
Kunhan tämä meidän arkemme tästä taas kaikkineen vipatuksineen rauhoittuu, yritän opettaa tuon Helminkin nukkumaan yönsä muita häiritsemättä. Ja kyllähän se nyt on vaan niin mukava leikkikaveri.... Helmi <3. Niitä rauhaisia yöuniani kuitenkin kaipaan!
