Leikkisästi - riemukasta menoa....

Aurinkoinen kevätpäivä sai meidät kaikki jotenkin niin leikkimielisiksi...

Olin juuri asettautunut keittiön pöydälle ikkunan ääreen nautiskelemaan keväisiä ruohokasvejani, kun huomasin pihalla mielenkiintoisia lumipöllähdyksiä. Vatsani hyvinvointia ajatellen mamma toi minulle kaupasta vehnänorasta: Olisi tuo liskonsalaattikin kelvannut, mutta onhan nämä heinät ihan kivoja mutusteltavia - ne heiluukin niin kivasti....

Pihalla lumi pöllysi ja lumihangessa sinkoili 3 häntää, 12 tassua, 6 korvaa - haa, siis vain kolme paimensukuista. Meno oli niin vauhdikasta, että kuvittelin niitä aluksi olevan siellä enemmänkin. Jos vaikka taas joku Wiima olisi tupsahtanut kyläilemään. Siitä tulikin mieleeni etten ole muistanut kertoa uutisia, jotka tavoittivat korvani: kertoilin Wiiman ja Nallen salaisista tapaamisista täydenkuun aikaan hirmuisen kylminä pakkasiltoina helmikuussa. No nyt kuulin, että kyllä niitä karvapalloja on syntymässä - karvaisia pääsiäismunia :) - onneksi kuitenkin tällä kertaa Aina Valppaalle Lapinlahdelle . Minun ei siis tarvitse osallistua hoitotoimenpiteisiin....

Yöllä oli jälleen satanut reilu kerros valkoista lunta. Kevyttä, kuin pumpulia - pihalle ja puiden oksille. Maisema näytti kerrassaan upealta auringon paisteessa. Paimensukuiset alamaiseni villiintyivät täysin lumielementistä - muu kotiväki ei niinkään: kevättä jo odottelevat!

Siellä ne kirmailivat edestakaisin yksin ja toistensa kera ...

Pehmo-Nalle, joka on aina niin rauhallinen, esitteli minulle ihan uusia ulottuvuuksia - sehän osasi juosta ja leikkiä hippaa....

Ja sitten tytöt....

Vauhdikkaimmin porhalsivat kuitenkin Viisas- musta ja Niehku- ystäväni...

Niehku edellä ja toiset perässä...

Tässä paimensukuishyrrä talvisesti pyörähtelee....

Kyllä ne jaksoivat juosta ja leikkiä, painia ja pyöriä - ihan riemukkaasti...  Aikani katselin ja sitten alkoi omaakin leikkitassua kolottaa...

Naukaisu ja piiloon kyttäyspaikkaan ja varmistus, että mamma käveli lelujen kanssa perässä... leikkimieleni on palannut!

hiirten pyöritystä....

sulan saalistusta....

Sainpas sulan ja nyt äkkiä karkuun - hyvä jemmapaikka on muuten makkarin sängyn alusta. Kiikuttelen kaikki arvokkaat saaliini sinne. Joten, jos joltakin on kadonnut jotakin, kannattaa käydä sieltä tarkistamassa - olen nimittäin aika kätevä kuljettelemaan kaikenlaisia esineitä piiloon.

Sulan heilutusta ja tassuttelua....

On muuten ihka uusi sulkalelu, jonka sain "mummiltani" lauantaina tuliaisiksi - se on ihana :)

Niehku-ystävälläni vielä leikkimieltä riitti lumihankileikkien jälkeenkin - leikkiinkutsu....

Nyt en ole kyllä ihan varma pitäisikö "mummini" katsoa lainkaan näitä kuvia .... Voin kyllä vakuuttaa, että leikimme täydessä ymmärryksessä ja sulassa sovussa. Sitä paitsi mamma katselee herkeämättä vieressä ja viheltää leikin poikki,  mikäli riekumme liikaa. Koskaan emme ole satuttaneet toisiamme, enkä minäkään ole upottanut kynsiäni ystäväni kuonoon. Meno siis näyttää hurjemmalta kuin onkaan... Pahoittelen kuvien epätarkkuutta, se kyllä menee ihan mamman taitamattomuuden piikkiin kuvata sisällä liikkuvia kohteita!

Kissanpolkka alkakoon....

"Minä vien ja Niehku vikisee"....

Koiratanssin alkeita kissanpolkan tahtiin???

Olen myöskin harjoitellut tuota "hammaspainia", mitä paimensukuiset alamaiseni keskenään välillä leikkivät - siihen siis kuuluu toisen leukaperien, kuonokarvojen, niskavillojen pureskelua....

Aivan loistava ote leukavilloista - hyvä minä!

Noin ja sitten rauhoitumme ja olemme edelleen hyviä ystäviä :) - Niehkuni ja minä.

Levollisin mielin....

Levollisesti haukotellen kevättä odotellessa...

Kuten jo aiemmin tuossa pariinkin otteeseen mainitsin alkoi minua helmikuussa riivata levottomat tassut ja mouruava mieli - ruokahalu katosi, en jaksanut oikein leikkiäkään, kuljeskelin vain ympäri taloa etsiskellen .... minulla oli kevättä rinnassa. Kun sitä alkoi esiintyä parin viikon välein aina uudestaan ja uudestaan, pohtivat kasvattajani ja mammani, että eihän tuosta mitään tule. "Jaa mistä?", mietiskelin. Heidän keskusteluidensa sivulauseista jotenkin ymmärsin, ettei vielä ole sopiva hetki kollipoikia ajatella. Joten päädyin boksiini ja eläinlääkäriä tapaamaan. Onneksi tällä kerralla niskanahkaani ei tungettu mitään nesteytysneuloja eikä tassustani otettu verikoetta. Lääkäritäti ainoastaan kuunteli minua sekä kutitteli leuan ja mahan alta. Olin oikein reipas ja rohkea!  Kotona sitten selvisi, että kerran viikossa pitää nielaista yksi perjantainami. Mamma olisi kyllä voinut ensin kysäistä, josko ottaisin sen ihan itse ennenkuin tunki sen syvälle takakitaani, piti kuonosta kiinni ja kutitti kaulasta - nielaisupakko! Sama toistuu joka perjantai kuulemma. Nami on kyllä tehonnut, sillä nyt ei levoton mieli ole iskenyt.....

On meillä muutakin mielenkiintoista viime aikoina jälleen tapahtunut. Pääsin ihan aitiopaikalta ihailemaan Niehkun saavutuksia - punaista nauhaa ja sinistä ruusuketta. Niehku oli ollut tosi pätevänä Katselmuksessa.

 c. Minna Rinne

Mamma ajeli Niehkun kanssa viime lauantaina Helsinkiin, kun siellä oli Paimensukuisten lapinkoirien Katselmus-näytelmä, jossa Niehkulla oli rooli nuorten narttujen kehässä. Niehku oli esittänyt upeat lumihankihyppelyt, pesaissut tuomarisedän naaman, seistä tatittanut upeassa asennossa ja esitellyt hienot katsekontaktitaitonsa. Elämäniloisella asenteella lienee ollut merkityksensä, kun Niehku valittiin rooolisuorituksestaan sijalle 2. loppukehässä.
Olen niin ylpeä Niehku-ystävästäni! Tuomari Lasse Tuominen lausahteli Niehkusta: "Oikeatyyppinen. Keskikokoa hieman suurempi. Pää, runko, raajat oikeat. Karvapeite karvanlähdöstä johtuen puutteellinen. Luonne hyvä."  Hieman kyllä hymyilyttää tuo arvio - Niehkulla on siis oikeat raajat ja pää :). Niehku sai hienon punaisen nauhan ja sinisen ruusukkeen sekä paketillisen herkkuja palkinnoksi.

Voimille kyllä otti tuo esiintyminen Katselmus- näytelmässä. Loppuillan Niehku nukkui sikeästi eteisessä pitkin pituuttaan....

Viisas musta ja pehmo- Nalle nautiskelivat oikeasta koiranilmasta lumikinoksen päällä istuen - huvinsa kullakin!

Sunnuntaina pehmo-Nalle lähti esiintymään samaiseen näytelmään. Urosten kehässä Nalle ravasi kuulemma kauniisti mamman vierellä katsekontaktissa, kuten kuvasta näkyy. Lopputulos oli kuitenkin hieman toisenlainen kuin Niehku- ystävälläni: Nallen häntävärkki oli kuulemma niin kamalan rupsahtanut, ettei sillä hännällä voinut mitenkään päästä jatkoesiintymisiin - no mitäs on tipautellut turkkinsa takapäästä....

 c. Minna Rinne

 c. Minna Rinne

Katsokaa vaikka itse - kyllä on nolo häntä!

Ihan muistin virkistykseksi, tässä meidän tyttöjen upeat hännät!

Ja unet jatkuvat levollisin mielin....

Ihanan hiljaista, rauhallista....

Nautiskellen.......

Kyllä kulunut viikko on ollut ihanan hiljainen ja rauhallinen -  ne karvapallot, jotka alkoivat olla loppuajasta aivan kamalia riiviöitä lähtivät viime viikonloppuna omiin koteihinsa. Ne todellakin saivat valtakuntani aivan sekaisin. Onneksi mamma aloitti heti siivoilun, kun viimeinen pentu ovesta häipyi. Joka paikassa oli sanomalehtiä. Jos vahingossa lehden päältä käveli - huh en osaa edes siistinä kissaneitinä kuvailla miltä tuntui, kun tassu kastui - yök! Niillä ei siis ollut mitään hajuakaan, että on olemassa hiekkalaatikko, jota myös vessaksi kutsutaan, jonne olisi voinut mennä tarpeilleen. Talossa ei voinut harrastaa kunnon juoksupyrähdyksiä, kun matot olivat poissa lattialta - tassut luistivat niin hurjasti, että muutaman kerran mätkähdin päin seinää, kun en saanut vauhtia pysäytettyä pelkällä parketilla.
Ne haukkuivat, murisivat, vinkuivat koko ajan. Söivät ja pureskelivat kaiken mitä eteen sattui ilmestymään.. olin se sitten minä, ruokakuppi, tuolinjalka, sähköjohto, pehmo-Nalle, viisaan mustan häntä ... En ollut osannut kuvitellakaan kuinka rasittavia alamaisia koirapennut voivat olla!

Lattialla makoilua ei voinut ajatellakaan harrastavansa - mikäli näin erehdyin tekemään, rynnisti niskaan samantien viisi naskalikarvapalloa vailla mitään tietoa käyttäytymissäännöistä. Eihän alamaisten sentään sovi kuningattarensa niskaan hyppiä....

Ja keittiössä on tilanne päällä. Niehku ystäväni yritti leikittää ja viihdyttää niitä kaikin keinoin. Pehmo-Nalle puolestaan yritti vältellä niitä kaikin tavoin ja viisas musta pysyi viisaasti kokonaan poissa. Minä tietenkin uteliaana rohkelikkona käväisin katsastamassa mikä on tilanne ja useimmiten se päättyi mielestäni lähes katastrofiin...

Ne siis hyökkäsivät heti yksin tai kaksi tai viisin.... ihmettelin, että mitähän ihmeen villikoiria mamma oikein kasvattaa. Olen tässä pitkin matkaa hymyillyt mammalle, kun se on huolehtinut henkeni puolesta mitä erinäisimmissä tilanteissa - olenhan julistanut etten tarvitse henkivartijaa! Nyt olin kuitenkin superkiitollinen, että mamma toimi kaikesta huolimatta turvanaisenani ja pelasti minut useamman kerran näiden riiviöiden hampaista. Minä kun olen kiltti ja säyseä Saaga-kuningatar, en tohtinut upottaa kynsiäni näiden kuonontynkään - sillähän toki asia olisi hoitunut. Yritin olla koko ajan hyvin diplomaattinen .... henkenikin uhalla.

Taas yksi sinnikäs yrittäjä... no Moskuhan se siinä - koita nyt poika pysyä aisoissa....

Yksi karvapalloista sentään älysi kunnioittaa minua ja kävi nöyristellen eteeni ... Erittäin hyvä, sillä tämän Moskun tulevassa kodissa on kuulemma kaksi aikuista kissaa ... sain siis jotain käyttäytymissääntöjä opetettua koirapojalle ennenkuin lähtee maailmalle.

Minun Niehku-ystäväni ystävystyi karvapallojen kanssa. Olin suorastaan loukkaantunut, kun ei se minun kanssani enää ehtinytkään leikkiä..

Niinpä oli sitten pakko uinailla viisaan mustan...

... ja pehmo- Nallen seurassa ettei olo olisi ollut aivan yksinäinen. Nallella oli muuten tässä 4- vuotissynttäritkin, joita juhlistettiin: koirulit saivat herkulliset luunsa ja meikäläinen kissanamit.

Ikkunasta katselin, että pihalla vauhdikas meno vain yltyi; jos meno oli sisällä vauhdikasta, niin ulkona se näytti olevan suorastaan liitävää..

Adja juoksutti karvapalloja ympäri pihaa, hyppelehti ja pomppi, kanteli oksia, risuja, palloja suussaan ja pennut seurasivat perässä - muuten aika taitavasti.

Adja ja Tiida hippasilla...

Adja harjoittaa Nanalle keppileikki- taitoja...

No tämä on kyllä ihan selvästi tuleva Suomen agilitymestari - Varman hypyt ja loikat olivat ihan vertaansa vailla - ihailin niitä monena päivänä ikkunalaudalla istuskellen... sisällä lämpimästi tietenkin!

Mosku harjoittelee pensaiden harvennusta...

Ja Röllipoika yritti useammankin kerran upota umpihankeen..

Ulkoilun jälkeen karvapallolauma oli hetken aikaa rauhallisempi ja uinali koiranunia... mutta sitten meno taas jatkui. Jopa välillä niin vauhdikkaasti, että omat paimensukuiseni päättivät pystytellä eteisessä pentuesteen takana turvassa - jopa Niehku- ystäväni, joka alkuun niin innoissaan leikki pentujen kanssa - taisi kuitenkin saada muutaman kipeän naskalinpureman takakoipeensa, joten...

Vihdoin koitti päivä jolloin karvapallot yksitellen lähtivät omien ihmistensä kanssa omiin koteihinsa kasvamaan - upeiksi paimensukuisiksi lapinkoiriksi! Mamma niitä ylpeänä vielä hyysäili ja halaili läksiäisiksi. No täytyy myötää, että kyllä ne aika söpöjä olivatkin suurimman osan ajasta - ainakin silloin, kun ne nukkuivat.

Mosku lähti ensimmäisenä kohti Lahtea ja kohtaa siellä kaksi aikuista kissaa - toivottavasti opit pysyivät pojan päässä.... kissojen edessä ollaan nöyrästi!

Rölli matkusti Helsinkiin ja autossa oli  matkakummppanina kuulemma Nero- koiratyttö ja tulevassa kodissa sitten myös kissa odottelemassa...

Tämä tyttökolmikko, Nana, Varma ja Tiida, ehti vielä hetken aikaa hullutella yhdessä velipoikien lähdettyä. Niistä tuo ruskea muunmuassa harjoitteli juomakipossa uintia päivän mittaan. Ruskea opettelee nimeä Varma ja muutti Isokoskelle, jossa odottelivat kuulemma Tuisku ja Ruuti, samaa lajiketta tietenkin.

Tiida ja Nana.. Heistä Nana autoili ihan lähelle Pekolaan perheen lapsia leikittämään...

Tiida ja Adja lähtivät viimoisina kohti Espoota. Tiida lähti Adjan kaveriksi ja tulee sitten aikanaan kuulemma kasvattamaan omat karvapallonsa tänne - huh ajattelin, mutta siihen on onneksi aikaa monta vuotta ...

Kuluneet kahdeksan viikkoa olivat aikamoista hullunmyllyä. Ensin ihmettelin aina vain paksuuntuvan Adjan olemista. Sitten ilmestyi pentuhuoneeseen vikiseviä karvapalloja, jotka kasvoivatkin hurjan nopeasti oikein söpöiksi ( lue rasittaviksi) koiranpennuiksi. En oikein ehtinyt niitä kuuliaisiksi alamaisiksi kouluttaa. Helpotuksekseni mamma kertoili, että niiden koulutus tottelevaisuusvalioiksi on vasta alkamassa siellä omissa kodeissa.. joten kyllä niistä kuulemma kelpo koiria kasvaa... vaikken osaani ihan ehtinytkään toteuttaa kuin yhden kohdalla!
Ehtimistäni nimittäin haittasi uudelleen ilmaantuneet levottomat tassut ja mouruava mieli .... silloin on vaikea keskittyä....

Nyt on onneksi jälleen ihanan hiljaista, rauhallista valtakunnassani ....

... ja Niehku- ystävänikin on jälleen minun ystäväni....