Elämä muuttui kerta ovenavauksella vauhdikkaaksi tuossa helmikuun puolivälissä. Tarkoitan sillä oven avaisulla hetkeä jolloin Helmin boksin luukku aukesi. Siitälähtien meillä on juostu, kehrätty, puskettu, riehuttu, rallatettu - aivan mieletöntä. Minulla on oma leikkikaveri.
Helmi on nopea käänteissään. Tullessaan oli niin pieni ja siro ja vielä vähän hömelökin. Päivien kuluessa Helmi on kasvanut ja käännökset kiipeilyineen ovat hallitumpia. Minun ei enää tarvitse pelätä, että se tipahtaa kiipeilypuusta alas tai törmää tuolin jalkaa kilpajuoksumme tiimellyksessä.
Helmi nauttii kaikenlaisesta leikistä. Hiirten metsästyksestä, sulan perässä kaahauksesta.. Välillä vain katselen, kun se riehuu. Siinä vaiheessa tunnen itseni aika aikuiseksi.
Sitten leikkimieli valtaa ja liityn seuraan leikkisään. Välillä täytyy pikkusiskoa vähän hoivata...
Välillä sitä täytyisi komentaa ja kieltää. Siis minä olen aina tiennyt, että kukkaruukkuihin ei kiipeillä eikä mamman kasveja tärvellä - Helmi, pois sieltä!
Jahas ja sitten kyttäillään minua boksin päältä...
Helmi on minun. Minä suorastaan adoptoin Helmin pennukseni, kun ei omia ole vieläkään siunaantunut. Juuri viikkoa ennen Helmin tuloa oli tassujen vipatuspäivät, mutta eipä näkynyt edes sulhasta maisemissa. Päätin siis jättää tiineysajan synnytyksineen ja rääpäleiden hoitovaiheineen väliin ja adoptoida isomman pennun. Helmi kaivautuu mahakarvoihini, hyristelee, kehrää ja leipoo tassuillaan. Meille molemmille tulee niin hyvä mieli.....
Helmillä on Unna- emoamme ikävä, joten lohdutan häntä samalla... Hän on minun pieni Helmeni!
Helmi rakastaa vettä ja lavuaareja. No minähän tuon jutun tietenkin Helmille näytin. Tippuvasta vesihanasta voi juoda raikasta vettä. En nyt kuitenkaan tarkoittanut, että lavuaariin pitää nukkumaan jäädä. Hupsu otus.
Tämä on mukavampi nukkumapaikka. Tulipas hiljaista ja rauhallista....
Meillä sitten arvuuteltiin, että kuinka kauan jaksan leikkiä Helmin emoa imetyksineen päivineen. Siis toisin sanoen milloinka aloitan tassujen vipatukseni uudelleen. Arvailut olivat, että siinä voi mennä useampiakin viikkoja. Totesin kuitenkin, että kyllä sellaiset ihan omat, pienet pennut olisivat todella superjuttu. Siispä tuumasta toimeen. Kuluneella viikolla sitten laulelin ja kurisin ja yritin hurmata uuden sulhaseni.... hmm enpä vielä paljasta kuka hän oli :) Pidänpä teitä vähän aikaa jännityksessä ja kerron sitten, kun aika on sopiva. Laitan sitten kuviakin nähtäville. Sen verran paljastan, että upea oli ja hänellä on hieno sukutaulukin - kuulemma.
Lauantaina sitten Helmi katosi minulta..... päivän etsiskelin joka puolelta. En nimittäin huomannut, että Helmi lähti mamman kanssa heti aikaisin aamulla. No en voinutkaan huomata, koska paimensukuiset alamaiseni ja minut kipattiin jatkounille makkariin. Kuulin kyllä ulkooven käyvän.
Helmi ajelikin mamman ja kasvattaja-mummin kanssa Kirkkonummelle ekaan näyttelyynsä. Autossa Helmi oli kuulemma kertoilut aika vankasti mielipiteitään. Eläinlääkärin pöydällä oli vähän tassut tärisseet. Mutta muuten Helmi oli ollut koko päivän näyttelyhäkissä todella reipas tyttö. Leikkinyt leluilla, syönyt ruokaansakin, nukkunut rennosti ja seurustellut Velmu-veljeni kanssa. Velmu- veljeni oli majoittuneena viereiseen häkkiin. Tuomarin arvioinnissa Helmiä oli sitten taas vähän jänskättänyt, mutta tuomaritäti oli kuulemma kauniisti pidellyt ja jutellut mukavia. Ja kehunutkin oli :). Ei sitä nyt olisi tarvinnut Kirkkonummelle asti lähteä kuulemaan. Kaikkihan me nyt tiedämme ja näemme, kuinka kaunis pikkusiskoni on!
Siis ihan excellet Helmi :).
Kotosalla vietimme pehmo - Nallen 5-vuotissynttäreitä!
Toiset riekkuivat Kirkkonummella meidän juhliessa...
Tosin paimensukuiset viettivät juhlia talvisesti ja jättivät minut sisälle....
Onneksi illalla Helmikin kotiutui. Olin niin huojentunut ja iloinen, kun olin koko päivän pohtinut mihin Helmi on kadonnut. Pesin ja hoivasin Helmin.... sitten huristelimme yhdessä.... Minä uneksin niistä ihan omista pienistä samalla.....
