Voisivat edes vähän osoittaa kunnioitusta....

 Tää ei ole todellista!!!

Muistutan ennen kuin jatkatte tarinani lukemista, että minä olen Saaga, norjalainen metsäkissa - KUNINGATAR!  Ja muut ovat paimensukuisia alamaisiani - tai siis ainakin pitäisi olla. Talon paimensukuisethan ovat olleet oikein mukavia tottelevaisuusvalioita koko ajan ja tuo vieraileva tähti, Adjakin, on ihan pysynyt aisoissa. Joten olin siis kuvitellut, että kaikki karvapallotkin olisivat jo syntymästään saakka tottelevaisuusvalioyksilöitä. Karvaasti olen viikon kuluessa saanut todeta ettei se olekaan periytyvä ominaisuus, sitä ei myöskään saavuteta emon maitoa litkimällä eikä näköjään emon koulutuksessakaan- no ehkä koulutuksessa olisi jotain muutettavaa?!? Joka tapauksessa täällä hyörii nykyään täysin villi karvapallojengi, joka haukkuu, murisee, puree, pomppii, pissii joka paikkaan, sotkee... minun rauhallisen olemiseni.

Viikko sitten innolla odotin tapaamista pieninpien alamaisteni kanssa. Päivästä toiseen istuin Niehku-ystäväni kanssa aidan takana katselemassa kasvavia pentusia ja huokailimme.. eikö me jo päästäis tapaamaan.....

Koittihan se päivä viimein ja innokkaana hännät komeasti pörhistettynä marssimme pentuhuoneeseen mamman annettua luvan. Kaikki sujuikin vielä oikein rauhaisasti ja mukavasti - puolin ja toisin.

Sitten ensimmäinen yritti nipistää naskaleillaan Niehkun mahanalusta karvoja. Seuraava hyökkäsi viereeni kulman takaa ja tavoitteli niin ikään mahanalusvillojani - "outoa porukkaa", ajattelin. Seuraava kävi oikein murisemaan ja ponkaisi meikäläistä kohti innoissaan...

Onneksi huoneessa on sopiva tuoli jonne pääsin pujahtamaan. Sieltä sitten katsastelin, että mihinkä Niehkun kanssa oikein olimme joutuneet. Vähän kurottelin tassullani ja kokeilin, että vieläkö ne yrittää iskeytyä naskaleilla kiinni... onneksi ne nukahtivat.

Hitsi, yksi olikin pentulaatikossa hereillä ja pääsi yllättämään minut... pyörähtelin häntäni kanssa ympäri ja tumps, se kompastui omiin jalkoihinsa. Niin mamma en minä sitä kaatanut! Mamma jo meinasi aloittaa meikäläisen torumisen ihan syyttä suotta.

Pari päivää kului. Karvapallot vyöryivät kerta toisensa jälkeen avatun pentuaidan ohi ja rynnistivät puhurin lailla ympäri taloa. Viisas musta väisteli taitavasti ja pakeni yläkerran rappusiin - autuas ilme kuonolta oli jo häipynyt. Ei ne pennut nyt niin ihania ollutkaan.

Pehmo- Nalle yritti sinnikkäästi nukkua päiväuniaan..

Minä kipittelin lattiatasossa ja sain oikean iiliäismatojengin perääni - yksi - kaksi - kolme - neljä ja vielä se viideskin. Häntäni kiinnosti niitä niin huipusti. Mamma puuttui tilanteeseen kuulemma pelastaakseen - siis en kuullut itsensäkö, kavapallot vai meikäläisen. Päädyin kuitenkin jälleen kerran suljetun oven taakse makkariin. Hitsi laittais ne pallerot takaisin pentuhuoneeseen eikä meikäläistä makkariin. Eihän sieltä kuule eikä näe mitä valtakunnassani tapahtuu.

Sitä paitsi oloni alkaa olla kuin Vaahteramäen Eemelillä - olen viikon aikana lennellyt sen verran useasti sinne makkariin - jos mistäkin syystä. Talossa on viikon aikana käynyt sellainen Wiima, enkä nyt tarkoita pelkästään pakkasviimaa, joka puhaltaa kaikista ovista ja ikkuinoista. Vaan Wiimaa, joka on käynyt Nallea sulhastelemassa. Niillä ei kuulemma ole oikein yhteistä säveltä löytynyt: pehmo-Nalle on kyllä kuulemma innokas poika, mutta Wiima... taitaa olla ihan viisas tyttö: Ei tuo pentujen hoito todellaakaan miltään auvoiselta hommalta näytä. Joka tapauksessa tapaamisten ajaksi minä päädyn aina makkariin!


No mutta sitten tähän karvapallojengiin, jotka ovat siis paimensukuisia alamaisiani, mutta vaativat todentotta kouluttamista. Onhan ne innokkaita ja saavat paljon aikaiseksi

Joukosta löytyy leijonanmetsästäjiä...

 tiikerin kesyttäjiä...

karhunkaataja....

reinonkantaja.....

hännästä vetäjä...

Niehku-ystäväni niitä yrittä leikittää ja rauhoitaa..


Niiden oma emo näyttää ihan loppuun väsytetyltä...

" hei, mä en jaksa, noi vaan riehuu..."

Joten on siis kuitenkin oikein hyvä, että pääsen välillä makkariin ja valtaistuintuolille ja ... pakoon noita naskalihammashirviöitä, kunnes joku kouluttaa ne tottelevaisuusvalioksi ..  sitten voin taas palata alamaisteni joukkoon!

Uusia ulottuvuuksia !

Pienessä kissanelämässäni on reilun viikon aikana tapahtunut uusia mullistuksia. Mamma viikko sitten ihmetteli, kun olin jo naukuillut parina yönä muutaman kerran. Ihmettelin itsekin levotonta oloani, koska yleensä nukun hyvin sikeästi omien ihmisteni ja paimensukuisteni vieressä. Lauantaina iltaa kohti oloni kävi yhä levottomammaksi ja kiertelin ympärin taloa etsiskellen, mouruten, naukuen... No siinä vaiheessa vihdoin mammanikin ymmärsi, että minusta on tulossa iso tyttö!

Välillä maltoin käydä katsomassa karvapallojen touhuja pentuhuoneen aidan takana, sitten iski taas levottomuus... Pohdiskelin löytyisikö talosta yhtään sopivaa sulhasehdokasta. Ystävät ovat ystäviä, joten Niehkun jätin pois laskuista. Nallen geenit ovat niin pehmoista luokkaa, ettei sitä voinut ajatellakaan. Valinnassa pitää ottaa huomioon paitsi upea ulkonäkö, niin myös energisen, rohkea, viisas, ylväs- sellainen johtajamainen geenistö - näin oma emoni opetti ja vaistoni minua johdattivat... Joten ehdottomasti siis talon viisas musta!  Sehän on upea mustaturkkinen, sopii meikäläisen väreihin oikein hyvin ja se on laumanjohtaja tuolla paimensukuispuolella ... joten reippaana tyttönä ajattelin sitten suorittaa kosiomenot. Oikein keimailevasti hiippailin viisaan mustan viereen kuonon eteen. Tepsuttelin siinä takajalkojani ja madalsin hieman ryhtiäni ja jotta tarkoitusperäni tulisi varmasti selväksi vedin hännänkin sivuun. Mutta ei sitten niin mitään vaikutusta - tai no, jos hölmistynyttä ilmettä ei lasketa. Kokeilin uudelleen- sama juttu. Mamma kaappasi minut syliinsä ja muistutti, että minä olen kissa ja tuo viisas musta on muuten koira ja kaikenlisäksi tyttö! Hitsi- ihan olin tuon seikan unohtanut levottoman mieleni kuohunnassa. Joten etsintä jatkui... muutaman päivän, sitten levottomuuteni tasaantui. Eka kiimani on nyt sitten ohitse!

Voin taas keskittyä kaikkiin kivoihin juttuihin. Ihan liian nuori olisin kyllä emoksi ollutkin, vastahan ylihuomenna täytän 8 kuukautta. Ihan helpotuksesta huokaisin, kun talossa ei ollut yhtään kollia - on tuo emon puuha aika vaativaa, kun Adjaa olen seuraillut. Haluan viettää vielä ehdottomasti huolettomia kissaneitokaisen päiviä.

Mutta kuluneen viikon aikana, kun osa päivistäni hukkaantui levottomaan vaelteluun, olivat pennut oppineet tasuttelemaan tasapainoisesti, painimaan toistensa ja Adjan kanssa oikein murinan kera. Pureskelemaan toistensa korvia, kuonokarvoja, tassuja, häntiä: naskaleiden pureutuessa oikein uppoavasti kohteeseen, kuului pentuhuoneesta aikamoisia vingahduksia - siis ihan eläimellistä karvapallojen menoa.

Vähänkö oltiin kateellisia ja loukkaantuneitakin Niehkun kanssa, kun jouduimme jäämään aidan taakse viisaan mustan päästyä tutustumaan pentuihin lähemmin. Siis niin epäreilua mielestäni! Mamma yritti selitellä, että tuo Nere on pentujen isoäiti, pitäähän sen päästä ekana tutustumaan... No mitäs pehmo-Nalle sitten siellä vieraili, pohdiskelin. Jaaaa, se on kuulemma pentujen eno - no justiinsa ja me ei sitten Niehkun kanssa olla mitään sukua vai?? Koitapas mamma muistaa, että ne ovat minun paimensukuisia alamaisiani, joten kyllä minulla on oikeus...

Viisas musta suhtautui pentuihin oikein ystävällisin elkein ja palasi huoneesta autuas ilme kuonollaan - IHANIA!

Riekunta jatkui ....

Lelutkin alkavat karvapalloja kiinnostaa. Onneksi mamma on jemmannut omat ihanat uudet huiskani hyllyn päälle turvaan - vain minä saan niillä leikkiä!

Yksi karvapallo halusi tulla meihinkin tutustumaan, joten tyydyimme aidan takaa seurusteluun...

Koska meikäläinen on kuitenkin kekseliäs tyttö, niin kokeilinpa uusia ulottuvuuksia!

Tassuni mahtuivat kuin mahtuivatkin aidan rakosista. Kurotus, venytys - haa melkein sain kosketuksen...

... nyt täysosuma :)

.. ja sitten nuuskitaan aidanraosta toistemme kuonoja - hei, et kyllä maista viiksiäni...

.. no älä nyt karkaa minnekään, vastahan me päästiin tutustumisen alkuun- vaikutit oikein kivalta karvapallolta.

Huonopuoli karvapallloissa on se, että ne jaksavat rallattaa vain hetken aikaa ja sitten ne menevät nukkumaan koiranunta pitkäksi aikaa - ne muodostavat oikein ison karvapallokasan, josta kuuluu tasainen unituhina. Mamma on kyllä lupaillut, että ihan pian pääsen minäkin niihin lähemmin tutustumaan - sitä odotellessa......