Minä, Saaga-kuningatar, olen päätynyt Haaveiden sirkukseen - tai ainakin siltä minusta tuntuu. Oskaria olen välillä vähän ikävöinyt ja toki haaveilen koko ajan olevani odottavalla kannalla. Olen ollut jälleen kovin huomion ja hellyyden kipeä, puskenut, pessyt ja pusuttanut omaa mammaani. Ja sitten se kehtasi sanoa, että hyvä yritys, mutta me emme enää usko tuohon juttuun - kuvittelua! Jaaha, mamma ei siis usko, että voisin saada omia pentusia :( - pohdiskelin pari päivää, olenko loukkaantunut vaiko en. Mutta koska meillä on menossa Haaveiden sirkus, en ehtinyt asiaa pidempään märehtiä.
Talven Taikapennuista opin sen, että kun koiranpentuset kasvaa, ne ovat oikeita riiviöitä. Niillä on suu täynnä teräviä naskalihampaita ja niiden pääasiallinen tehtävä on toisten - siis kaiken pureminen. Ja nyt se on taas alkanut! Viikon verran täällä on vilistänyt purevia Haaveita.
Ne purevat toistensa kuonoja, korvia, häntää, tassuja, niskarvoja - petoeläimiä sanoisin.
Ne purevat ja roikkuvat emonsa, Niehku-ystäväni poskivilllossa. Ihan kyllä sääliksi käy ystäväni tämän hetkinen kohtalo. Ne purevat kaikkea mikä liikkuu neljällä tassulla tai kahdella jalalla. Pehmo- Nalle on ihan hätää kärsimässä: pennut yrittävät tunkea mahanaluskarvoihin - ne ovat vielä niin tyhmiä, etteivät tajua Nallen olevan poika! Eihän sillä nyt maitobaaria ole mahan alla!
Ja sitten ne kuvittelee, että Nallella voi ratsastaa - se on kyllä minun juttuni - tai olenhan ainakin sitä yrittänyt, tosin vähän heikolla menestyksellä.
Minäkin olen oiva pureskelun kohde tai olisin - MUTTA - minä siis viisastuin Taikapentujen myötä. Nyt osaan väistellä pentujengin hyökkäykset. Aluksi vähän kuljeskelin lattialla katsomassa mikä on meininki. Sittemmin olen siirtynyt yläilmoihin - no ainakin pentujen näkövinkkelistä katsottuna. Hyppelehdin tuolilta toiselle, pöydän kautta sohvalle, kiipeilypuuhun... nopeasti kipaisen ruokailuhuoneen pöydän alitse kirjastoon ja siellä onkin taas kivasti tuoleja ja sohva, hyllynreunoja, joilla voin hyppiä ja pysytellä naskaleista kaukana - höplötän oikein kunnolla tuota Haavejengia!
Haaveeksi jää :)
Joskus on ihan pakko laskeutua lattiatasoon, mutta olen toistaiseksi aika nopea - Haaveet eivät kaadu niskaani. Olen pari kertaa myös kokeillut klassista hyökkäystekniikkaa. No eka kerta oli kokeilu ja toinen varmistuskerta. Minähän olen siis huvitellut Pehmo-Nallen ja välillä Viisaan Mustakin kanssa siten, että hyökkään sopivasti jostain tuolilta ohi kulkevan alamaiseni selkään, potkaisen ja pinkaisen karkuun. Se nyt on vaan niin hauskaa; varsinkin Pehmo-Nallella on hyökkäyksen jälkeen mahtavan hölmistynyt ilme! Päätin kokeilla tätä juttua myös yhteen Haaveeseen. Seuraus oli aika äänekäs. Haave pelästyi, syöksyi pentu - ulisten sohvan alle. Samalla mamma karjui nimeäni ja moistiskeli minua, sanoisinko aika kuuluvasti - huh melkein pelästyin itsekin. Pakkohan juttu oli kokeilla toisen kerran, että onko se todella kiellettyä! - Kyllä ihan sama lopputulos ja mamma kertoili äänekkäästi: "Nyt lopetat Saaga hyökkäilyn Haaveiden kimppuun!!". Ehkä tuo pitäisi sitten uskoa?!
Viisas Musta on kaiketi niin pelottavan ja arvovaltaisen näköinen, että pennut ovat jättäneet hänet melko rauhaan. Tosin on ne kevyesti yrittäneet - tuloksena ojentava murahdus. Viisas Musta on edelleen sitä mieltä, että hän ei ole Haaveiden kaitsija!
Haavejengillä on ihan oikeat nimetkin. Ne ovat virallisesti Nereaneidon Haaveen Helinä, N. Haaveen Onni, N. Haaveen Voitto, N. Haaveen Aatos ja N. Haaveen Aarre. Haaveita? - No ystäväni nimi Niehku on saamea ja tarkoittaa kuulemma haavetta, unelmaa. Pennut sitten kantavat nimissään emonsa nimeä - aika kaunista mielestäni - Haaveet :)
Lisää haaveita....
On meillä muitakin haaveita - ainakin mammalla - no myönnetään - minullakin. Haaveilemme kovasti jo Helmin saapumisesta. Odotan innolla pikkusiskoa leikkikaverikseni. Helmi on nyt 8 viikkkoa vanha - joten vielä joudumme monta viikkoa odottamaan. Helmi on päättänyt alkaa syödä kiinteitä ruokia oikein hyvin, jotta kasvaa isoksi tytöksi. Helmi on vilkas neitokainen, joka mennä rallattalee kuulemma pentukodissaan oikein vaudikkaasti sisarustensa ja kissalan aikuisten kissojen kanssa. Tänään kuulen varmasti tuoreimmat kuulumiset Helmin rallatuksista, kun kasvattaja-mummini tulee käymään :)
Tässä mamman kuvailema, kun Helmi on 6.5 viikon ikäinen - on kuulemma aivan nimensä veroinen Helmi!
Helmi on pörröisempi turkiltaan kuin minä tuon ikäisenä ja kauniit tupsutkin näyttävän prinsessalla olevan korvissa :)
Tässä kuvassa Helmi on nyt 8 viikkoinen - on minulla kaunis pikkusisko. Nyt täytyy kuitenkin muistaa, että minä olen mamman ykköskissa ja mamman mielestä kaikkein kaunein ja rakkain kissa maan päällä - täytyy mammalle tuota asiaa muistutella. Siis pusken ja kehrään ja pesen ja.. taitaa mamma olla oikeassa, että en nytkään ole .....
