Kurkistellen

Tässä talossa sitä kurkisteltavaa riittää. Huomasin kyllä tulopäivänäni, että minua varten on hankittu jo aiemmin hauska kalojen katseluallas ( ongintaa vartenkin?). Mutta vasta pari päivää sitten innostuin oikein kunnolla katsastamaan mitä se sisällään pitään. Jaksoin tunnista toiseen ihmetellä sisällön liikehdintää ja keikuin etu-, taka-,sivuperin altaan päällä. Pinta on harmillisen liukas, melkein putosinkin, kun liikaa kurottelin. Mamma on laittanut harmikseni onkinta-aukkojen päälle esteeksi kirjat - no kyllä minä ne jonakin päivänä siirtelen pois...

vau, miten upeita!

Täällä talossa riittää myös kivoja ovia joita voi availla ja niiden takaa voi myös kurkistella mitä paimensukuiset alamaiseni millloinkin puuhastelevat. Nyt olohuoneesta kuuluu merkillinen rouskinta - mitähän ne puuhaa??

Rohkeana tyttönä päätin ottaa asiasta selvää. Mamma kyllä varoitteli ja päätti jälleen toimia henkivartijananikin - siis se ei usko, että osaan pitää itse hengestäni huolta. Musta ei puhunut mitään, mutta eipä se enää rouskuttanutkaan. Luupää- Niehkukin olin jo lopettanut ja hääri seuraavan homman parissa. Mutta pehmo Nalle rauhallisena miehenä jatkoi rouskintaa, kun menin viereen kurkistelemaan. Mutta hyvänen aika, se uskalsi murahtaa minulle, sillai kyllä paljon hiljempaa kuin minä sille ekana päivänä. Mamma siihen sitten tokaisi, "että minähän varoitin". No nytpähän selvisi kuitenkin rouskinnan syy; koirat olivat saaneet possunkorvat syödäkseen. Ne ovat kuulemma niiden herkkua ja pehmo pelästyi, että yritän viedä hänen herkkunsa. Se ei kyllä olisi tullut mieleenikään, niin kammottavilta ja kovilta näyttivät. Pitäkööt herkkunsa!

Mamma on kyllä tosi tasapuolinen. Koirat saivat possunkorvaherkut ja minä sain sitten puolestani jotain taivaallisen ihanaa, josta villiinnyin ihan täysin ja sekosin tassuissani. Sain minittäin valeriaana- tyynyn. Oi miten se oli ihastuttava ja sitä minun täytyi puskea ja puristella ja maistella ja haistella ja ja ja - siis olin siihen ihan heikkona. Selvennöksi teille muillekin, että joidenkin mielestä valeriaana haisee ihan kammottavalle, mutta meille kissoille so on todellinen luxus parfyymi tuoksu.

Peiton altakin on hauska kurkistella ja tassutella sitten nuuskimaan tulevien koirasten kuonoja - saalistan koiran :). Tai ainakin koiran hännän kuten täässä yhtenä iltana tein: hiiviskelin hiljaa sängyn päällä ja kurkistelin laidan yli. Totesin pehmo Nallen ryömineen sängyn alle nukkumaan, mutta häntä oli kivasti jäänyt esiin ja se osoittautui aivan vastustamattomaksi saaliskohteeksi. Siis hiivin sängyn päällä, siirryin sängyn viereesä olevalle tasolle ja roikuin siitä ja suunnittelin hyökkäystä. Henkivartijani oli tietenkin paikalla jälleen kerran varmistamassa, että kaikki yhdeksän henkeäni säilyvät koskemattomina saalistukseni jälkeenkin. Sitten vähän takaosan keikutusta ja nopea pudottautuminen tasolta lattialle ja suoraan saalishännän päälle. Nalle ei ehtinyt tajuta mitään, kun jo singahdin karkuun ja kyllä minua hymyilytti sen hölmistynyt ilme - mitä hännälläni kävi?

Välillä täytyy kuitenkin vetää pienet nokoset, kurkistelu on sen verran väsyttävää puuhaa. Joskus kurkisteluni on tuottanut minulle myös vähän ongelmia; pulahdin nimittäin tässä viikolla yhtenä päivänä reunan yli veteen - vessanpöntöksi moista pyttyä kutsuvat. Joku idiootti oli jättänyt kannen sulkematta, vaikka mamma on isoin ja näkyvin kirjaimin kirjoittanut: SULJE KANSI! Onkohan talossa joku lukutaidoton? Onneksi vain takatassuni ja vähän mahanalustakarvani kastuivat, ketterä kun ole, pääsin sieltä nopeasti singahtamaan pois. Talon vanhin poika oli  kotona ja auttoi minua kuivailemaan ja puhdistamaan turkkini!

Ruokalautasillenikin olen viikolla vain kurkistellut - ainakin mamman mielestä. Huolestutti oman iki-ihanan kasvattajanikin siinä määrin, että sopivat hänen tulevan lohdutusvierailulle vaa'an kera. Torstaina kasvattaja sitten saapui: Minun täytyi aluksi esittää hieman loukkaantunutta kissaneitiä (siis kun kehtasi minut tänne jättää) enkä suostutunut hänelle kehräilemään ihanista silityksistä ja pusutuksista huolimatta. Hän on kuitenkin niin ihana, että pakostihan sitä oli hellyttävä ja kyllä me sitten yhdessä hyristeltiinkin. Tavoitehan oli, että vierailu lohduttaisi minua ja alkaisin sitten syödä ruokani paremmin. Vaaka kuitenkin näytti minun nostaneen viikon aikana oikein sopivasti painoa - lähes 100g / viikko. Eipä sen nyt enempää kuulukaan nousta - mamma on vain kuvitellut, että pienen kissan pitäisi syödä enemmän. Joten en aio muuttaa ruokailutapojani kasvattajan vierailunkaan jälkeen. Aion pitää linjani solakoina. Painoni oli muuten 1935g :) - siis jatkan kurkisteluani ruokalautaselle, enkä ryhdy ahmimaan!

Kaiken kurkistelun ja puuhastelun jälkeen on syytä ottaa rennosti - karvistellen. Tämä nukkuma-asentoni kirvoitti etenkin talon vanhimman pojan hämmästelemään kissamaisuuttani. Ensin se otti kännykällään kuvia, sitten se haki kameransa ja lopulta mammankin kameran - olin kuulemma niin suloinen:). Siinä sitten salamavalon välkkeessä jatkoin rentona kissamaisten unien katselua.

Paimentajani

 Saaga ja Niehku

Paimentajani ovat jälleen uskollisesti seuranneet minua etten jopa sanoisi ihan joka paikkaan. Luupää- Niehku työnsi kuononsa vessaanikin tänään. Niillä tuntuu energiaa riittävän, varsinkin sadepäivän kuluksi - mitä sadepäivä sitten mahtaakaan tarkoittaa. Ehkä se tarkoittaa suihkussa käyntiä. Niehku ainakin oli aivan uitettu koira, kun tuli pihalta sisään ja kehtasi sitten työtää märkäkuraisen kuononsa kiinni puhtaaseen turkkiini , yök! Sitten luupää rakastaa nuolemistani, kuvitteleeko se etten osaa itse puhdistaa turkkiani - korvani ovat erityisen mieluisat sille. Mamma hätistelee Niehkun silloin pois ja kuuluu sanovan ettei Saagan korvia saa nuolla. No sitten tuo pentu siirtyy nuolemaan toista päätäni - ihan siis käsittämätön koira! On se kuitenkin mukava kaveri, vähän täytyy puskeakin ja kehrätä sille. Olen yrittänyt suurimmat lähentelyt torjua tassuttelemalla kevyesti kuonolle - ilman kynsiä toistaiseksi- Niehku kuitenkin kuvittelee sen leikiksi ja alkaa sitten tassutella minua niillä hehtaarin kokoisilla käpälillään. On se hyvä, että mammakin paimentaa minua ja pitää huolta, että karvaiset oliot leikittävät minua hellästi :)

 Saaga ja Nalle

Pehmo Nalle on kiva, se on kuulemma poika. Nalle on rauhallinen ja herrasmiesmäinen. Pehmo ei tunkeile liiaksi, vaan nuuhkaisee nätisti ja antaa sitten olla rauhassa. Tosin tämä pehmo sitten nuuhkii sitäkin innostuneemmin häntääni. Paimentajani ovat siis aika omituista sakkia.

 Saaga, Niehku ja Nere

Viisas musta yritti eilen juoksennella vähän vauhdikkaammin perässäni ja jouduinkin pari kertaa pyrähtämään sohvan taakse karkuun. Mamma viisaalle sitten muutaman kerran karjahti aika kuuluvasti kieltosanoja ja koulutti sitten vielä viisaammaksi iltasella. Koulutus sujui jotenkin näin: mamma otti leikkisulkani käteensä ja alkoi leikittää minua, hyppyyttää ja riekuttaa. Samalla viisas musta ja rusakot oli istutettu mamman viereen. Kyllä se mamma niitä palkitsi makupaloilla ja kehuskeli, kun ne antoivat minun leikkiä rauhassa. Tunsin itseni oikein tärkeäksi siinä estradilla!

Koulutus  oli selvästi tehokasta ja tänään olen saanutkin kuljeksia suhteellisen rauhassa; mitä nyt kuononsa tunkevat minuun kiinni, mutta onneksi eivät juoksuta. Viisas musta tuli muuten hyvin siistinä koirana pihalta sisään. Itse asiassa katselin salaa, kun se meinasi kääntyä ovelta takaisin sisälle ja ravisteli tassujaan, kun rappuset olivat märät sateesta - onkohan se koira ollenkaan. Mamma selitti sen johtuvan siitä, että lapinkoirat ovat kissamaisia koiria - onpahan legenda, jo on aikoihin eletty- kissamainen koira. Ja tuon vuoksi kuulemma aikoinaan paimensukuisiin päätyikin!

Osaisin kyllä ihan itse putsata takakarvani vessareissun jälkeen, mutta paimentajani pitävät sitä hommana, joka kuuluu heille.

Leikkiä on riittänyt - hiiri, jolla on sulat perässä - saa hurjaa kyytiä.

Minulla on oma viidakkokin..

... oma tähystyspaikkakin..

.. ja oma uima-allas.

Täytyy myös esitellä teille upea juuri kammattu turkkini. Aluksi hieman vastustelin, kun mamma istutti minut syliinsä ja otti ison kamman esiin. Ajattelin, että se on vahingossa ottanut kaapista koirien kamman. Kyllä mamma vakuutteli, että minun kampani se on ja että vaihtoehtoa ei kuulemma ole - nyt kammataan!. Se olikin aika mukavaa, kampa helisi kivasti ja mamma on selvästi ennenkin kammannut kissaa. Kainalotkin muisti kammata ja korvanvieruskarvani, jotka Niehku oli saanut sykkyrälle nuoleskelullaan. Häntä ja takapöksyt suoristettiin ja sitten pääliturkki. Olo oli kuin kauneussalongissa - päätin kehräillä koko ajan ja nautiskelin silmin nähden. Mamma kehuskeli kuinka reipas tyttö olen ja kaunis :) - Ihan taidan ylpistyä!

Kaunis Saaga <3

Talossa Saagan tavalla

Saagamaiseen tyyliini olen ahkerasti tutkiskellut kohta tämän talon jokaisen mielenkiintoisen sopukan. Oivia piilopaikkojakin on löytynyt - on niin hauskaa leikkiä mamman kanssa kuurupiiloa. Minua suuresti huvittaa, kun se huutelee "Saaga, missä sinä olet, Saaga", ja kuljeskelee piilopaikkani ohi minua huomaamatta. No se nyt on vain pieni huvitus. Kyllä kuitenkin kaikkein mukavinta on kuljeskella mamman perässä ja söpöstellä ja kehräillä ja puskea. Mamma ihan kutsuukin minua ilmeisesti kulkemaan perässään, kun kutsuu nimeltä ja lisää perään sanan tule ( sillain korkealla ja kutsuvalla nuotilla) - toivottavasti mamma ei kuvittele, että opettelen koiramaisia juttuja!

Leikkihetket ne vasta kivoja on. Olen jo näyttänyt mammalle esimakua siitä kuinka vauhdikas neitokainen olen. Pyrähtelen, rallattelen, pyydystelen hiiriäni ja saalistan pyrstösulkia - onnistuinpa saamaan koko saaliin itselleni, kun oikein nakapasti kiskaisin - sulat saikin sitten oikein kunnolla kyytiä :)

Leikkihetkieni ajaksi mamma onneksi sulkee koirat makkariin - meno taitaisi yltyä vielä liian rajuksi minulle, jos koirat 3 x 15kg rymistelisi kanssani ja auttaisivat minua pyydystysleikeissäni.

Siis näin vaudikkaasti leikin, olen salamaakin nopeampi ;)

Kiipeilypuuni on ihan kertakaikkisen mahtava - sitä kun pääsee ylös ja alas - kuten talon rappusiakin. Koirat pääsevät perääni rappusissa, mutta eivät kiipeilypuuhuni - hahaa. Se luupää-Niehku kyllä on pari kertaa kokeillut onneaan kiipeilyn suhteen, mutta eihän se nyt koirilta suju- mitähän se oikein kuvittelee. Sen verran ulottuvainen se kuitenkin on, että mikäli makoilen alemmassa korissa, se juuri ja juuri yltää minua nuuskimaan ja sitten se nuolaisee ja saa kerralla koko naamani märäksi. On Niehku kuitenkin sen varran hassu ja hauska, että täytyyhän sille vähän kehrätä, kun se niin innokkaasti minua ihailee.

Lauantaiaamuna sitten mamma huolestuneena tekstaili kasvattajalleni, että syön kuulemma liian vähän tai en lainkaan. Kuka sitä nyt ehtii syödä, kun on niin paljon kaikenlaista uutta tutkittavaa. Nälkä kyllä kurni masussani ja onnekseni ilmestyi vielä yksi lautanen entisten ruokalautasteni viereen, siinä oli kanaa ja kermaviiliä - sitä oli ihan pakko syödä vähän enemmänkin. Ruokalepoa varten on aseteltu minulle sopivan kokoinen kulho keittiön tasolle.

Kulhossa mahtuu koisailemaan vähän eri asennoissakin...
Uneni kuitenkin keskeytyivät, kun mamma päätti siistiä talon karvoista- siis mistähän karvoista? Ei kai vaan minun turkistani? Oli kyllä pakko pötkiä kaikkein varmimpaan löytämääni piilopaikkaan, kun karvaimukone ilmestyi kaapista esiin ja piti niin kovaa meteliäkin. Koirat eivät kyllä olleet milläskään, mutta ehkä mamma ei niiden karvoja tarkoittanut ja ne tiesivät sen - joten pakoon ja piiloon! Ilmestyin vasta esiin, kun kone oli uudelleen laitettu kaappiin.

Illan koittaessa oli sitten söpöstelyn ja nautiskelun aika. Kaksi koirista- se viisas musta ja pehmo Nalle- makoilivat ja nukkuivat olohuoneen matolla lenkkeliyn väsyttäminä. Luupää-Niehku oli makkarissa, jotta saan kuulemma hetken olla rauhassa sen uteliailta lähestymisiltä. Joten olikin aivan mahtavaa aluksi uinailla sohvalla mamman vieressä siliteltävänä ja keräillä hyristellä. Sitten siirryin sohvalla olevaan omaan petiini- petiin, jonka kasvattaja Päivi viisaasti laittoi mukaani pentukodista. Petini on niin ihanan pehmeä:)

Pedissä makoillen katselin illan elokuvaa yhdessä mamman kanssa: se oli ihan mahtava kalamainen tarina suurelta valliriutalta Australiasta. Kylläpä oli värikkäitä makupaloja näytillä ja paljon! Ja paimensukuiset alamaiset katselivat elokuvaa ihan rauhallisina matolla makoillen - pitävätköhän nekin kala-aterioista?
Sitten haluan vielä lopuksi näyttää teille suuren huvitukseni kuvin: Siis minä Kuningatar Saaga istun ja makoilen kiipeilypuuni yläpedillä ja ....

... paimensukuiset alamaiseni istuvat nöyrinä minua ihaillen lattiatasolla. Ne ovat muuten tosi sinnikkäitä ihailijoita. tuo musta, Nere, ihaili minua perjantai-iltana ainakin pari tuntia!

Ja sitten tuo riehakkain Niehku, se nyt ei tahdo pysyä aloillaan paria minuuttia kauempaa. Se taitaa olla vähän pentu vielä! Tänä aamunakin se kohelsi hiekkalaatikkoni kumoon ja mutusteli yöateriani kupeistani - ihan mieletön koiranalku.

Saaga tuli, näki ja valloitti

Täältä tulee Saaga- Kuningatar Saaga ja paimensukuiset alamaiset saavat heti kokea kissamaiset elkeet.
Matka Riihimäeltä ykkösluokan boxissa olis sujunut mallikkaan hyvin ja kehräillenkin. Perillä sitten odottikin paimensukuisten karvatassujen lauma, joka heti rymisti boxia nuuskuttelemaan, mutta perääntyivätkin saman tien silmät ymmyrkäisinä - boxi murisi?!? Saaga päätti oitis ottaa luulot pois alamaisiltaan ja vaatia ehdotonta kunnioitusta, sen verran tomerasti tyttö asiansa ilmaisi.

Saaga tuumaili hetken boxissa ja katseli murinansa tehoa. Koirat häipyivätkin näköpiiristä - suljetun oven taakse - taitavat ollakin aikamoisia mammanpoikia, tuumi Saaga ja ryhtyi tutkiskelemaan uutta valtakuntaansa hyvin reippain ja määrätietoisin rohkelikon ottein. Välillä täytyi pyrähtää kasvattajan luokse kehräilemään, mutta sitten valloitus jatkui. Katse kierteli ja mittaili etäisyyksiä ja välimatkoja - hyppytaitoja täytyi verrytellä ja muistutella talon väkeä siitä, että turhat rojut kannattaa poistaa ikkunalaudoilta ja hyllyiltä!
Illemmalla koiraotukset ilmaantuivat jälleen näköpiiriin eikä ne yön aikanakaan olleet mihinkään hävinneet, joten aseman vahvitusseremonia jatkui. Tiukka katse, korvat linuun, karvat pystyyn, häntä pörhölle ja murinaa - hyvin tehoavaa murinaa.
Ja Saaga myhäili tyytyväisenä:" musta otus, jota Nereksi kutsutaan, siis kuulemma talon vanhin ja viisain pörrö taitaa olla kuuliaisen nöyrä. Ainakin hyvin uskoi murinaviestin ja piti kunnioitettavaa välimatkaa. Lakosi suorastaan jalkojeni juureen ja oli ihan hiljaa - loistavaa!"

Ja Saaga jatkoi alamaistensa arviointia: "tuo ruskea taitaa olla oikea pehmo Nalle, ihan mamis, takapöksyt näyttivät tutisevan, kun muristelin. Aamulla tosin heittäytyi joukon rohkeimmaksi ja yritti takakautta hiipiä nuuskuttelemaan häntääni, kuvitteli kaiketi etten huomaisi. No katse tiukkana takaisin ja Nallekin palasi lattiatasoon kumartelemaan"

Ja vielä Saagan arvio kolmannesta karvatassusta:" tämä rusakko lienee se lauman luupää-Niehku, kuten mamma häntä nimittelee. No siinäpä on osunut harvinaisen oikeaan. Ei sitten millään meinannut mennä viesti perille, että ei pidä lähennellä eikä hötkyillä eikä riekkua, eikä mitään muutakaan - kun lupaa ei ole annettu. Murinaa täytyi hieman terästää sähinällä ja siitä huomilatta tuo Niehku työnsi kuonoaan kohti omaani - onneksi kuitenkin maassa madellen. Ja pyllistelikin sitten edessäni - sitä kuulemma leikkiinkutsuksi kutsutaan. Mutta me kissathan emme osaa koiraa, joten minulle se merkitsee kyllä ihan jotain muuta - hyökkäys! No kyllä tuo Niehkukin ruotuun asettuu."

Ja kun tilanne on otettu haltuun, voikin sitten ryhtyä tyytyväisenä katsastelemaan talon muita tapoja.

Oho, nyt kyllä uni painaa silmäluomia kiinni - torkut on otettava.

Yöhän sujui rauhallisesti. Tosin pääsin kuin pääsinkin livahtamaan makuuhuoneeseen, jossa koirat kuorsasivat kilpaa isännän kanssa. Sitten mamma huuteli ja etsiskeli minua ympäri taloa - kivaa piiloleikkiä keskellä yötä! No lopulta se sitten löysi minut makkarista, kun laittoi valot päälle ja koirat havahtuivat; niille piti tietenkin murahtaa jolloin piilopaikkani paljastui. Ja sitten kipitettiinkin jälleen muualle jatkamaan kauneusunia.

Aamulla energiaa riitti. Kehrätä hurustelin ja puskin mammani nenän pieltä, merkkailin omakseni - ihan koirien kiusaksikin. Niin ja jotakin mahantäytettäkin samalla toivoin. Illalla tarjoiltiin Almoa ja sitten tuli broilerin paloja - no nuuskaisin niitä muodon vuoksi ja pienen palasen maistoikin. Päätin sitten kuitenkin katsastaa mitä muuta tässä talossa tulee tarjolle ja ruokaa näyttääkin riittävän. Mamma kanniskeli eteeni pitkin päivää herkkuja jos joitakin: löytyi kuivaraksuja, joita se heitteli eteeni ja sain niitä pyydystää ( olisin kyllä aikanaan voinut kupistakin syödä). Sitten tuli jotakin vuokaruokaa, jota nirsosti maistoin, päivällä ilmestyi broileria kermaviilin kera ( kermaviiliä nuoleskelin) ja myöhemmin vielä eteeni kannettiin Royal kittenin pehmoruokaa. Se olikin hyvää ja koska nälkäkin kurni vatsassa katsoin parhaaksi syödä hieman enemmän ( tosin mamma jälleen vähän avusteli ja sain mukamas pyydystää ruokani). Joten mamma on kieputettu hännän ympäri  ja palvelu pelaa - niin ainakin luulen :)

Turkki kaipasi myös huoltoa, joten antaumuksella...

Täältä löytyi samanalainen kiva lelu kuin pentukodistanikin. Voi miten kivaa - ja pallo pyörii

Lintu - jee saimpas tassuihini

Pyöritetään lintua ja palloa...

Ja sitten vaan välillä ihan ollaan ja söpöstellään ja kehräillään ja jatketaan valtakunnan tutkintaa sekä pidetään paimensukuiset alamaiset nöyrinä.
Nyt kun mamma kirjoittelee puolestani kuulumisia, nukun oman kiipeilytelineeni korissa ja se musta, mukamas kaikkein viisain, on istunut paikallaan ainakin tunnin ja tuijottanut minua - luulisi olevan parempaakin tekemistä!

Ja tämä katse tehoaa!

13 viikkoa - odotus palkitaan

 kuva FI*Nenukan

Saaga 13 viikkoinen kaunotar - tervetuloa kotiin torstaina :)

 kuva FI*Nenukan

Saaga ja sisarukset.
Edessä: Sisu, Enni ja Eden
Takana: Samu, Velmu, Fanny ja Saaga