Täältä tulee NUKKA!
Vapusta se kaikki taisi alkaa, vai olisiko ollut pari päivää aiemmin. Mamma katosi yllättäin jonnekin; puhui ensin puhelimessa ja sitten katosi. Takaisin tultuaan myhäili itsekseen - no empä nyt oikein saanut taaskaan selville mikä oli meininki. Kului pari päivää - niin no se oli se Vapunpäivä - mamma lähti kamera mukanaan. Paluttuaan kirjaili FB:iin kuvien kera tekstiä : Hopeateetä ja Kahvinkorviketta.... kävelin kiinnostuneena tietokoneen näytön ohi ja näin parit kuvat. Toisessa oli valkoinen ja toisessa ruskea otus - huokasin syvään!
Ja sittenhän se toteutui - meille tarjoillaan nykyään Hopeateetä! Onhan sillä oikea nimikin; se on Nukka, virallisesti Seitavuoren Hopeatee. Pitää nimen olla kuulemma N-sarjaa, kuten toisten paimensukuistenkin nimet ovat. Nukka kuulemma kuvaa tätä nyt niin valkoista pentusta - tai kuvaa paremminkin, kun se tulee pihalta pyörittyään siellä hiekassa ja mullassa näyttäen nukkavierulta! Ahaaaaa - odotan mielenkiinnolla miltä näyttää nukkavieru pentu :). Meillä asuu siis nykyään Niehku-ystäväni, Viisas Musta, Pehmo Nalle ja Nukkavieru ja tietenkin Helmi ja mamma ja ja ja .... sekä minä Saaga-kuningatar.
Reipas pentu. Heti lähti touhuamaan meidän aikuisten paimensukuisten kanssa... Niehku-ystäväni ja Viisas Musta ottivat naskalihampaisen hirviön tyynesti vastaan.
On sanomattakin selvää...
Nukka on - no miksi tätä nyt voisi sanoa. Kermanvärinen lapinkoira - ihan kermaleivoksen näköinen.
Niehku- ystäväni päätti adoptoida pentusen. Kyllähän Niehku varmaan kaipaa niitä omia pentujaan, jotka maailmalle lähetettiin. Se Niehkun ainokainen tyttökin, Nanouk, joka oli Niehkulle selvästi rakas. Näin minusta ainakin tuntui, kun ystävääni katselin omien pentujensa kanssa ja melkein kyyneliä vuodatin minäkin, kun Niehku pentusensa hyvästeli lähtiäisiksi.
Ja sitten nämä kaksi pentua - Helmi ja Nukkavieru - kyllä ne mennä rallattaa edestakaisin. Mamma yrittää kouluttaa koiraa, ettei saa juosta kissojen perässä. Mutta heti, kun se selkänsä kääntää, ajaakin Helmi koiratyttöä takaa - no siinähän kouluttaa. Minä kuljen arvokkaasti, hitaasti tuon kermaleivoksen ohi, en mitenkään innosta sitä juoksuleikkeihin. Ja olen sille jo pari kertaa tassuakin nostanut. Minun niskaanihan ei hypitä, eikä perässäni juosta!
Olen ollut muutenkin hyvin kärttyisällä tuulella viimeisten tassunvipatuspäivieni jälkeen. Mamma on ihan ihmeissän, kun murisen ja sihisen Helmille monta kertaa päivässä. Murisen myös välillä mammalle, kun se nostaa minut syliin tai varsinkin, jos se yrittää käpälöidä mahan alustaani. Hormonit ovat kuulemma sekaisin - jaaha, mitähän nekin ovat. Kai sitä nyt välillä saa olla huonolla tuulella! Tässä muuten makoilen uudessa lempituolissani - uudet jutut ovat aina niin virkistäviä....
Tämä ylisöpö, vilkas, äänekäs, leikisä Helmi vaan välillä ärsyttää. Minulla on varmaan univajettakin, kun en edelleenkään saa rauhassa nukkua öitäni. Paitsi, että Helmi häiritsee kissamaiseen tapaansa öitäni, niin nyt myös tuo Nukkavieru välillä uikuttaa... Kai sitä nyt vähemmästäkin alkaa tukka kiristää.
Helmi tässä taas poseeraa linssiluteena. Se on käsittämättömän seurallinen. Minähän olen sellainen itsenäinen, vähän niinkuin oman tieni tassuttelija - en nyt aina jaksa olla niin seurallinen. Helmi sen sijaan kulkee mamman perässä, puskee ja naukuu ja tarinoi kaikki asiat. Se on ihan kieputtanut mamman tassunsa ympärille.
Aika makea haukotus -
