Kaulurin riivaamana edelleen
Leikkauksestani tulee huomenna kuluneeksi jo 2 viikkoa - ja edelleen joudun olemaan kauluri päässä! Alunpitäenhän kaulurin piti olla estämässä haavan nuolemiseni vain reilun viikon ajan. Mamma sitä haavaa oli jo kauhistellut ja ihmetellyt ja kysellyt ... ja tulipa viikko sitten kasvattaja-mummikin katsomaan. Lopputulos oli, että kauhistelivat yhdessä. Olipa tosi piristävää, kun muutenkin oli mieli maassa, haava kipeä, ruoka ei maistunut, nukkuminen kaulurin kanssa hankalaa....
Maanantaina - viikko leikkauksesta - mamma päästi minut ihan hetkeksi moikkaamaan Onni-poikaani ilman kauluria. Voi sitä riemua, kun näin Onnin. Olipa poika kasvanut! Ikää pojalla 15 viikkoa ja painoa 2015g. Onneksi Onni voi hyvin!
Mamma samalla puhdisteli haava alueen hyvin ja totesi, että edelleen haavan yläosa on n 2cm matkalta auki. Siinä vaiheessa mammalla kilahti ja hän ryhtyi harrastamaan kirjallista toimintaa ja kertoilemaan mielipiteensä hoidon tasosta ja laadusta ja... - hän suorastaan kihisi raivosta. Keskiviikkona käytiin näyttämässä kivalle setälääkärille leikkaustulosta ja toteamus oli, että kyllähän tässä on tehty toimenpide asiattomalla tavalla ja ilman muuta kammottavan naislekurin tekemä toimenpide korvataan. No eipä se minua eikä mammaakaan kauheasti lohduttanut, että korvataan, kun minä saan kärsiä ammattitaidottaman puoskarin aikaansaannoksista! Paitsi, että haava oli edelleen osin auki ja siis 7-8cm pitkä - kun normaali haava on n. 2cm pituinen - oli haavan vierustoille kertynyt seroomaa molemmin puolin ihan reilusti. Kuuntelin kauhistuneena, kun setätohtori kertoili, että pahimmassa tapauksessa joudutaan uudelleen avaamaan... siinä vaiheessa meinasi itku tulla. Sain pitkävaikutteisen antibioottipistoksen ja haavaan laitettavaksi Abilaria, pihkasalvaa.
Nyt onneksi mamma on iloksemme todennut, että turvotus laskee ja haavan yläosa on sulkeutumassa. Pieni kohta on vielä auki ja sieltä tietenkin törröttää lyhyt, terävä ommellangan pää. Sen pitäisi sulaa itsekseen. Toiveissa on, että parin päivän sisällä vihdoinkin pääsisin kaulurista eroon. Kuivaraksuja olen yrittänyt hiukan narskutella. Mamma tuo märkäruokaa kolmesti päivässä, jota vähän nuoleskelen ja sitten saan vielä ruiskulla nestettä aamuin illoin - olen kyllä varmaan laihtunut aikatavalla.
Toipumiskauteni aikana Onni on leikkinyt ahkerasti Iivarin ja Helmin kanssa. Kesken leikin voi väsy yllättää ja lelun ääreen nukahtaa.
Onni mennä rallattaa kuulemma reippaasti. Verhot ovat aivan mahtavat kiipeilyn harrastamiseen - tai siis ainakin yrittämiseen. Yritys kilpistyy mamman kiljaisuun. Parit kukkaset saavat kyytiä ja multaahan on hauska levitellä lattialle. Pojan mottona kuuluu olevan "lujaa ja korkealle". Onni poika on todella siis reipas miehen alku. Syöminen maittaa kuulemma aika hyvin - paitsi ei raksujen osalta. Edelleenkään ne eivät vaan maistu. Eilen Onni painoikin jo 2132g! Oho, mikä jättiläinen Onnista on kehkeytynyt.
Olohuoneen vasta pestyllä matolla on ihana nukkua päiväunia. Niin Onnin...
... kuin Iivarinkin mielestä.
Kiipeilypuun yläpedille mahtuu kaksi poikaa....
Onni ja Iivari :)
Helmi saa tyytyä alapetiin. Hei, muuten tuo on minun paikkani. Odotahan, kun pääsen täältä yläkerran yksinäisyydestä alas, niin varmasti valtaan takaisin oman petini!
Onni-poika täyttää huomenna 16 viikkoa ja ihan pian pääsen takaisin Onnin luokse. On niin ikävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti