Toivotaan parasta ....
Syyskuun alkaessa alkoivat tassuvipatukseni kesätauon jälkeen. Vipatukset kestivät viikon kerrallaan. Muutaman päivän välissä oloni oli kutakuinkin normaali, mutta sitten taas se levoton olo palasi - no sulhasta tietenkin huutelin ja etsiskelin....
Aiemmat sulhastelut ovat päättyneet suureen pettymykseen. Vilkas mielikuvitukseni on toki saanut aikaan sen, että minä, mamma ja kasvattaja-mummini Päivi kuvittelimme tiineyden alkaneen. Huijasin kertaalleen jopa eläinlääkäriäni, mutta ultra sitten paljasti totuuden - taas valetiineenä.
Ikääkin minulle on kertynyt jo melkein 2v4kk, joten alkaisihan se olla viimeinkin aika....
Saapuihan se sulhanen, kun oikein kovaäänisesti kutsuilin - mamma käväisi Helsingistä Herra X:n hakemassa. Vuorokauden saimme laulella toisillemme oven läpi, mutta sitten pääsin tutustumaan lähemmin sulhaseeni. Jotain tuttua ulkonäössä..hmmm?
Kovasti kieriskelin ja pyöriskelin ja hurmailin komeaa sulhastani. Hän rakastui minuun oitis! Minähän en kuitenkaan ole mikään helppo tyttö - joten katsotaan ja kuulostellaan... Sulhaseni säästyi kuitenkin pahemmilta osumilta, eikä viiruakaan ilmestynyt sulhaseni korvalehtiin - kynteni oli lyhennetty varalta. Minun niskani sen sijaan koki kovia sulhaseni tiukassa otteessa. Mamma nyt sitä puhdistelee ja hoitelee. Toivottavasti karvat kasvavat takaisin.
Ja tapahtuihan tässä jo aiemmin muutakin. Koska ikää minulla on jo kohtuullisesti ajatellen ekaa pentuetta, niin en olisi kuulemma kuitenkaan mennyt Päivi-kasvattajani luokse synnyttämään ja pentuja hoitamaan, vaan kaikki suunniteltiin tapahtuvaksi omassa kodissani. Kasvattajallani on kuitenkin tällä hetkellä suuri murhe perhepiirissä; meikäläisen pennutus täällä kotonani olisi pitkien työpäivien jälkeen ollut aika uuvuttavaa - ja kun siskollenikin suunnitellaan pentuja. Pentuja olisi saattanut olla melkein samaan aikaan kahdessa paikassa. Sijoitussopimuksikin oli kuulemma umpeutunut jo kesäkuussa - niimpä Päivi-mummini päätti siirtää omistukseni kokonaan omalle mammalleni. Mutta äläpä mummi kuvittelekaan, että minut noin vaan "hylkäät" - täällähän me Helmin kanssa olemme ja jatkoa varmasti seuraa... KIITOS PÄIVI ! Me emme tosiaan katoa minnekään ja yhteistyö jatkuu.
No mutta Herra X saapui, rakastui, minä leikin vaikeaa ja nähtäväksi jää saimmeko tulosta aikaiseksi. Mikäli onnistuimme syntyy n. 9 viikon kuluttua Haaveeni - norjalaisia metsäkissoja :)
Nyt sitten vielä haaveilemme, toivomme parasta ja pelkäämme pahinta. Ja aikanaan kerron teille kuka sulhaseni Herra X on - jotain niin tuttua on ulkonäössä... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti