Sain pusun....

Kaikkea sitä saakin kokea...

Kertoillaanpas kuitenkin aluksi muita kuulumisia ennenkuin paljastan miten jouduin tuon pusutuksen uhriksi.

Omat paimensukuiset alamaiseni ovat perjantaista asti olleet aivan fiiliksissä - satoihan maahan ensilumi!  Nukkavierulle kokemus oli ihka uusi. Viime talvena Nukkavieru vielä lämmitteli emonsa häntäkarvoissa ilman minkäänlaisia lumihavaintoja.

Muille alamaisilleni lumi olikin jo vanha tuttavuus - aina se kuitenkin herättää riemumielen 

Siellä ne pihalla nuuskivat antaumuksella, pyörivät jäätyneellä nurmikolla, jossa nyt sitten näytti muutama lumihiutale olevan laskeutuneena. Kirmailivat, leikkivät, ulvoivat, haukkuivat - siis ihan kaistapäisinä esiintyivät - Viisas Mustakin, puhumattakaan rauhallisesta Pehmo-Nallesta. Nukkavierun ja Niehku-ystäväni riemun nyt vielä ymmärrän - ovathan ne lauman nuorimmaiset.

Palataanpa hetkeksi aikaan ennen ensilumea...

Adja hoivaili hellän huolellisesti, kaikkensa antaen Onnen Uniaan seitsemän pitkää viiikkoa. Onneksi riiviöt ulkoilivat välillä pihalla. Ikkunasta katselin, kunka Adja niille opasti kuopan kaivuuta, oksien pureskelua, lehtien kantoa, omenan syöntiä, seikkailua ympäri pihaa, kannon päällä keikkumista, esteen yli kiipeämistä, rappusten kulkua... muistinkohan nyt kaiken...

Aika ylpeältä Adja välillä näytti - Onnen Unien emokoira :)

Onnen Unista yksi tyttönen - Neve eli Nereaneidon Onnen Uni on sitten sijoitustyttönen. Mutta kuulin kerrottavan, että tämä neitokainen meneekin sitten aikanaan hoitamaan omat pentunsa Onnenkantaman kenneliin - olipa helpottava uutinen - kannattaa kuunnella mitä talossa puhutaan.

Neve, Nereaneidon Onnen Uni

Helmihän höpertyi pennuista täysin. Miten tuo hupsu jaksoikin seurailla Onnen Unien puuhastelua. Istuskella pentuhuoneessa, kuljeskella lattialla välittämättä siitä, että häntakarvat olivat vaarassa joutua Onnen Unien suuhun mutusteltaviksi...

Istua nyt katselemassa, kun pennut lupsuttavat maitoa - no ei kai sillä sitten parempaakaan tekemistä ollut. Sainpahan nukkua rauhassa päiväuniani ja haaveilla niistä omista pienistä...

Kyllä hieman hymyilytti, kun havaitsin Helmin istuvan pentulaatikossa - taisi tulla lattialla liian tiukat paikat - laatikossa oli kaiketi turvalisempaa

Onnen Unista Onnen Unisatu halusi tehdä monesti Helmin kanssa lähempää tuttavuutta.

Näyte siitä, miten häntä saa lisätassuja alleen aika nopeasti, jos ei muista olla varuillaan...

Helmi ei ole vielä oppinut, että pennut ovat kertakaikkisen rasittavia - kiskovat turkista, korvista, hännästä - niillä ei ole mitään käytöstapoja. Siis minä opin jo Taikapentujen aikana, että lattialla ei kannata harrastaa kuljeskelua. No kokeilin toki Haaveen pentujen aikaan miten käy, jos laskeutuu kiipeilypuusta alas. Totesin, että ei hyvin. Joten nyt olen pysynyt viisaasti poissa pentujen ulottuvilta.

Riiviöt seuraavat perässä kuin takiaiset...

Ahaa, Helmikin siirtyi yläkerran väeksi :) - viisasta sanoisin!

Viisas Musta on Onnen Unien isoäiti ja se yritti sinnikkäästi sietää pentujen hörhöilyä. Itse asiassa se suoriutui tällä kerralla erinomaisesti vaativasta isoäidin roolista eikä menettänyt hermojaan kertaakaan.

Helmi kokeili olisiko pöydän jalusta tarpeeksi korkealla, jotta voisi tähystää rauhassa Onnen Unien leikkihetken tapahtumia. Hehheh - oppipahan tassun kautta ettei ole. Koiranpennuillakin on aika hyvä ulottuvaisuus...

Näitä ulkoiluhetkiä minäkin katselin ikkunasta - muistin, että silloin on turvallista tulla kiipeilypuusta alas.

Kummallisuuksia...

Sitten tapahtui jotain ihan kummallista. Mamma oli päiväseltään useamman tunnin poissa. Palatessaan sillä oli musta karvakasa sylissä - minun oli ihan pakko tulla kurkistelemaan, mikä mammalla oli mukanaan.

Ohhoh - mikä tuo on? Ei kukaan Onnen Unista ?? Yritin kuulostella, mitä mamma sille höpisi. Sainkin selville, jotta hän on Minja ja asustaa meillä vain pari päivää, jonka jälkeen hän matkailee omaan kotiinsa kolmen somalikissan kaveriksi. Helpotuksen huokaus! Hieman kyllä säälitti niiden somalikissojen kohtalo - eivät vielä osanneet arvata mikä täällä niitä odotti.

Helmi teki tietenkin lähempää tuttavuutta. Tuo pentu, siis Minja, osoitti kyllä aika nöyrää mieltä. Ihan kyykisteli suorastaan Helmin edessä. Hyvä Helmi- alat oppia- miten pennuille osoitetaan kuka on pomo.

Nukkavieru sitä leikitti pihalla ja yritti opettaa koiran tavoille. Tämä neitokainen kuulemma tulee aikanaan tänne Nereaneitolaan hoitelemaan pentujaan - hohhoijaa.. niitä siis vilistää täällä  tulevaisuudessakin.

Minja, Puurattaren Elotuuli

Sitten koittikin päivä, jolloin Onnen Unet täyttivät 7 viikkoa. Minä hymyilin leveästi kiipeilypuuni yläpedillä - tänään ne lähtevät! Jeee! Jeee! jEEEE! Talo rauhoittuu :)

Helmi varmisteli, että kaikki pentuset saivat matkaeväänsä syötyä....

Illalla kyllä hieman ihmettelin, että aikooko yksi Onnen Unista tosiaan lähteä vasta yöllä - nukahdin yöunilleni ja unohdin koko pennun. Vasta seuraavana aamuna totesin, että se vilistää edelleen meillä ja Nukka sitä leikittää. Tulin ihan pöydän päälle makoilemaan ja kuulostelemaan, että koskas se aikoo oikein häipyä. Tarkkaavaisuuteni taisi herpaantua...

Ja niinhän siinä sitten kävi. Kun kerran rohkeasti makoilin olohuoneen pöydällä, pääsi Lyyliksi kutsuttu pentu muiskauttamaan minulle pusun melkein poskelle - YÖK! - märkä koirapusu!
Ja sitten se lähti omaan kotiinsa - onneksi.

Nyt on talossa rauhallista. Helmi kurkistelee ovan takaa ja hyökkää kohta kimppuuni - haastaa minut leikkiin. Paimensukuiset alamaiset makoilevat rauhassa sohvalla - Viisas Musta, Pehmo-Nalle ja Niehku-ystäväni. Mutta missä on Nukkavieru?

Nukkavieru tähystelee taivaalla etelään matkaavien kurkien ylilentoa..

Elämä on meillä entisissä uomissaan - rauhallista. Minä voin jatkaa haaveilua ja tiedättehän te jo entuudestaan, että mielikuvitukseni on vilkas... mamma ainakin on sitä mieltä...