Saavutin tänään 16 viikon iän. Häntäni on tuuhentunut upeasti - esittelen sitä mielelläni. Olenhan reipas ja rohkea kissaneiti; kuljen häntä pystyssä ja rinta "rottingilla". Minua ei kovin moni asia säikäytä. Ehkä kaikki hauskat jutut joita olen tässä viime päivinä keksinyt eivät aina ole kaikkein viisaimmasta päästä, mutta viisasta tai ei, ovat ne silti hauskoja mielestäni!
Siis olen yhä enemmän oppinut vaanimisen, hiippailun, hyökkäilyn, uhittelun, pyrähtelyn ja juoksentelun saloja. Suurta huvia tuottaa, kun vaanin ohi kulkevia paimensukuisa alamaisiani ja sitten nopeasti pyrähdän ja hypähdän niiden hännälle, kuonolle, kylkeen, selkään, päälle... Varsinkin pehmo Nalle on aina ihan kuutamolla: hyvin usein se vain hölmistyneenä katsahtaa, että mitähän tapahtui ja meikäläinen on jo pyrähtänyt karkuun. Viisas musta kyllä havaitsee, mutta tuntuu olevan riittävän viisas, ettei siitä ole suurempaa uhkaa... Hieman varovaisemmin syöksähtelen luupää Niehkun kimppuun, se kun villiintyy siitä ihan ja kuvittelee, että haluan leikkiä jotain koirapainia hänen kanssaan.
Mamma kyllä välillä edelleen kuvittelee olevansa henkivartijani ja sanoo ettei moinen käytös ole kovin viisasta!
Tässä palailen jälleen tutkimusmatkaltani...
Ja loikka viisaan mustan yli - sainpas heräteltyä :)
Nyt kun kerran on hereillä, sain yleisöä leikeilleni - voin samalla näyttää miten kissaleluilla leikitään!
Ystäviä :)
Jos minä en aina tee ihan viisaita juttuja, niin ei kyllä nuo koiramaisetkaan! Miten ne jaksaakin samassa läjässä pyöriä, pureskella toistensa leukaperiä, korvia, kaulavilloja ja pitää samalla kamalaa meteliä. Se on kuulemma hammaspainia !?? Silloin pysyttelen viisaasti lattiatason yläpuolella, jossakin vähän syrjäisemmässä, varmuuden vuoksi.
Hammaspaininäytös
Hiirien saalistus sujuu minulta jo todella hyvin ja saaliin kanssa on mukava leikkiä...
Sulkalintu on ihan paras ja sen perässä jaksankin saalistaa pitkiä aikoja, kiipeillä ja hyppelehtiä - korkeallekin.
Jos minä en aina tee viisaita juttuja kuten ei siis koirasetkaan, niin ei mammakaan kyllä aina ihan viisas ole. Eilen se keksi yhdessä kasvattajani kanssa upottaa minut pesuvatiin ja hieroa mielestäni aivan superpuhtaaseen turkkiini jotakin ainetta - shampooksi sanoivat. Ja vettä vaihdettiin ja taas upotettiin vatiin. Onneksi vesi oli kuitenkin lämmintä. Huojennuksekseni kuitenkin kuivasivat pehmeällä pyyhkeellä ja sitten sainkin jäädä kuivan pyyhkeen sisään köllöttelemään kasvattajan syliin ja samalla se hiljalleen kuivaili turkkiani. Vieläpä sitten kampasi minut kauniiksi :) - kuten kuvasta näkyy. Pesun yhteydessä kuulin sanan ensi lauantain näyttely !? - mitähän se mahtaakaan tarkoittaa??
Kaunis minä ja varjoni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti